19.5.2016

Kokeilut kohtapuoliin kokeiltu

Ensinnäkin kiitos, Aila ja RH, kommenteista edelliseen tekstiini! Luin toki kommentit puhelimella heti, mutta koska sillä on niin hankala kirjoittaa, jäi vastaamatta tuolloin. Mutta olen tosi onnellinen, että viitsitte yhä lukea näitä ja vielä kommentoidakin. Kiitos .

Ensi viikolla on sitten viimeinen työkokeilupäivä päihde- ja mielenterveyskuntoutujien parissa. Olen jo aikoja sitten päässyt alkujärkytyksestä, ja suoraan sanottuna pidän työstä aivan hirmuisesti. Mikä siinä on niin ihanaa? No:

  •           Ei tarvitse istua toimistossa, ei ainakaan kovin paljoa.
  •       Ikinä ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan.
  •          Joskus joku oikeasti piristyy ja ilahtuu, ja se on ihan parasta!
  •          Pystyy pienillä asioilla tekemään yllättävän paljon.
  •          Voi käyttää omaa persoonaansa.
  •         Saa palautetta välittömästi ja oppii ainakin hieman ymmärtämään, mistä palaute ehkä pohjimmiltaan kumpuaa.
  •           On tarpeellinen. Ei siis enää лишний человек. Tosin en ehkä haluaisi olla ihan niin tarpeellinen juuri nyt, kun kokeilu tosiaan ensi viikolla päättyy. Ainakin yksi asukas jo eilen oli suruissaan, että ensi viikon jälkeen lähden. En halua surustuttaa ketään, vaikka onhan se tietysti mukavaa, että tykätään. Ja lupasin tulla käymään.
  •          Ainakin tuossa yksikössä työ on itsenäistä, sillä olen usein ainoa työntekijä, joka on paikalla. Tämä ei tietenkään päde yleisellä tasolla.

Tuossa muutama seikka, joka tuli mieleen. Miinuksia on tietysti myös, ja esimerkiksi silloin, kun pahanhajuinen kuljetettava protestoi sitä, että Micrassa ei ole takaovia ja tartuttaa autonpenkkiin mellevät arominsa eikä tietenkään kiitä kyydistä, saattaa tulla ikävä siistiä ja tylsää toimistotyötä. Mutta plussan puolella ollaan silti aivan kevyesti. Vielä sekin niin lämmittää mieltäni, että sain kutsun erään työntekijän valmistujaisiin, vaikka en edes enää tuolloin ole talossa. Ja että useampikin pomo kyseli jatkamaan. Vastasin jatkokyselyihin, että ilomielin, palkkatyössä. ”Voivoi, kun ei ole sitä rahaa palkata, mutta pidetään sinut mielessä, jos jotain ilmaantuu.” Niinpä niin. 

Jotta kai minä sitten alan hakea sinne lähihoitajakouluun. Maisterista lähihoitajaksi, kuulostaa glamourilta. Mutta kai sitä jo viisikymppisenä voi tehdä mitä itse haluaa eikä enää äidin mielen mukaan.

Tällainen kasvimaa meillä on
asukkaiden kanssa tekeillä.


 (Anteeksi luettelon muotoilu, tulipas siitä tyhmän näköinen.)

8 kommenttia:

  1. Laita ihmeessä hakemus lähihoitajakouluun. Tai miksei myös sairaanhoitajakouluun (suuntautumisena myöhemmin päihdetyö)?
    Sulla on taatusti erinomaiset mahdollisuudet päästä kumpaankin ja en epäile yhtään, ettetkö olisi alalle soveltuva.
    Hoitoala nyt ei ole mikään kovin hohdokas ala, mutta jokainen työntekijä, joka tekee työtä sydämellään, on kyllä ihan korvaamattoman arvokas.

    Mahtavaa, että viihdyit tuolla harjoittelusassi niin hyvin ja sait vahvistusta ajatuksillesi hoitotyöstä. :-)
    Näen meidät jo kolleegoina.

    Ja kyllä, viisikymppisenä täytyy tehdä sitä, miltä itsestä tuntuu ja viis veisata muiden mielipiteistä. Olen itsekin saanut kuulla paljon päivittelyä siitä, miksi palasin hoitotyöhön, vaikka opiskelujeni jälkeen voisin tehdä ylemmän tahon tehtäviä. En enää edes viitsi sen koomin selitellä. Se on yhdentekevää. Yhdentekevää taas EI ole se, miten minä työni koen ja miten siellä viihdyn. Itse kun koen osuneeni oikeaan kultasuoneen työpaikkani suhteen.

    P.S. Tarpeeton ihminen sinä et ole ollut koskaan. Kysyppäs vaikka Sulolta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Simpukka! Voi miten ihana viesti, kiitos!

      Tuumasimmekin perheen kanssa, että en puhu äidille mitään koko asiasta, jos pääsen opiskelemaan. Hän osaa niin hienosti aina lytätä, että en kaipaa sitä.

      Hihi, ei kannata kysyä Sulolta. Hän saattaisi sanoa, että ihan sama, kuka ruokakupin täyttää ja muutoin palvelee. Pääasia, että palvelusväkeä on ja että se hoitaa hommansa :D.

      Poista
  2. Anonyymi19.5.16

    Hienoa, että päätin opiskella uuden ammatin. Pidän peukkuja, että pääset opiskelemaan, sinnekin kai on hakijoita jonkin verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ilmeisesti on, sen käsityksen sain, kun soittelin aikuisopistoon ja kyselin asiasta. Saan tästä työkokeilusta jotain plussaa edes. Psykologin haastattelu merkkaa varmaan paljon.

      Poista
  3. Kyllä sitä saa viisikymppisenä jo tehdä mitä haluaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, niinhän sitä luulisi. Tämä on tietysti itseironiaa, sillä se äidin ääni takaraivossa tahtoo vain yhä kuulua. Ja vaikka tekisin mitä, en kelpaisi kuitenkaan. Terapeutti napsautti jo vuosia sitten, että pitäisi jo pikkuhiljaa lopettaa se epätoivoinen yritys saada äidin hyväksyntää, kun en sitä kuitenkaan saa :D.

      Poista
  4. Onnea! Olen tosi iloinen puolestasi. Hae ihmeessä opiskelemaan, lähihoitajillahan on käsittääkseni hyvät työmahdollisuudetkin jopa tällaisina aikoina. Se on hyvää ja arvokasta työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sen olen minäkin huomannut, että tärkeää työtä on hoitotyö.
      Jos minulla vain resurssit riittävät, niin sitä minä varmaan haluan tehdä.

      Poista