11.7.2012

Juhlaleivoksia

Leivoksia, nam!


Eksä kun kävi hakemassa tytöt luokseen, kysäisi, että haluanko mansikoita. Katsoin ensin silmät pyöreinä, että häh, mutta otin tietenkin mielihyvin sitten häneltä sen kipollisen marjoja. Leivoin oikein ihania leivoksia hiekkahentuspohjiin, ja miehen kanssa ne kahden herkuteltiin paria lukuun ottamatta. Oikein mukava yllätys nimittäin sattui, kun teini tuli käymään juuri mopokortin saaneen ystävänsä kanssa:  olipas heille nyt jotain ihanaa tarjottavaakin. Tuntuvat nuo tytöt harva se ilta ajelevan ympäri kyliä, kun mopolla niin kätevästi pääsee. Tyttöni näytti jotenkin NIIN isolta se kypärä päässään. Vähän tuo mopoilutouhu huolestuttaa, mutta mukavahan se on, että pääsee vapaammin menemään eikä aina tarvitse äidiltä tai iskältä kyytiä kysellä. Hauskempi kulkea kaverin tarakalla tai mikä se mopon takaistuin onkaan.

Naureskelin miehelleni, että onpas nyt varmaan suurikin juhla, kun tällaisia hienoja leivoksia ihan piti tehdä. Mieheni totesi, että tottahan toki on! Mulla kävi nimittäin niin hieno tuuri, että pääsin Kelan tukemaan terapiaan ja kävin siellä eilen ensimmäisen kerran. Muutos on siis (toivottavasti) alkanut. Kyllähän sitä muutamalla leivoksella kannattaa juhlistaa! Tosin en oikein tiedä, miten kustannan sen omavastuuosuudenkaan, mutta kaipa kaikki järjestyy. Päätin nyt kuitenkin kerrankin panostaa ihan vain itseeni. Ja se terapeutti on taatusti juuri oikea minulle, sillä kun minun piti luetella elämäni hyviä asioita, hän osasi kysyä tietyn oikean kysymyksen: ”Entä onko sinulla lemmikkieläintä?” Riemastuin suuresti tuosta kysymyksestä ja suorastaan hihkaisin, että on toki, Sulo-poikakissa, elämäni valo! :D

Sulo tarkkailee tilannetta.

4 kommenttia:

  1. Fiksu terapeutti, kun hoksasi, mikä on elämässä olennaista ;D Toivottavasti teillä synkkaa jatkossakin.
    Se on terapiassa tosi tärkeää. Ennen kaikkea toivon, että elämä alkaa sinulla nyt vähitellen kirkastua.

    (Sulo on kllä söpösti valppaana tuossa kuvassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, hyvin hoksasi, ja aloin sillä hetkellä pitää hänestä :)
      Kiitos, niin minäkin toivon. Ja kova halu on myös työskennellä sen eteen.

      Poista
  2. Anonyymi12.7.12

    Onnea! Hienoa, että pääsit sinne terapiaan! Kyllä se omavastuu aina jostain järjestyy, samaa itse aikoinani mietin, mutta kaikki järjestyy aina jotenkin.

    Tosi tärkeä juttu, että terapeutin kanssa 'synkkaa', ei siitä muuten ole hyötyä.

    Sulo on kyllä söpö, ja toimii hyvänä aputerapeuttina;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tuli heti toiveikkaampi olo elämän suhteen, kun pääsin aloittamaan terapian.

      Sulo ainakin näyttää esimerkkiä, miten elämästä nautitaan :D

      Poista