Luulot karisee

Kyllä nyt lähinnä naurattaa ne taannoiset väitöskirjahöpötykset sun muut haihattelut. Olisihan sitä pitänyt ymmärtää omat voimavaransa ainakin vähän realistisemmin.

Olen nyt tämän viikon käynyt täällä tietotekniikkakurssilla. Kurssilla käydään läpi minulle entuudestaan tuttuja asioita. Ei tarvitse siis pinnistellä oppimisen takia tai että pysyisi mukana. Olen saanut täällä aikaiseksi jopa pari työhakemusta, joten jotain oikeaakin asiaa olen tehnyt. No, liittyykö tämä nyt muka jotenkin korkeamman asteen opintoihin? Kyllä.

Olen ollut joka ilta kotiin tultuani täysin naatti. Kuitti, loppu, sipissä, puolikuollut. Kotitöitä en ole jaksanut tehdä ollenkaan. Onneksi alkuviikoksi oli jääkaapissa ”öylösiä” ja eiliseksi mies oli hankkinut valmiiksi grillatun broilerin ja keitti potut. Tein minä sentään kastikkeen. Pikkutyttö oli imuroinut talon ja tampannut matot ja kyseli kotiin tultuani, tulenko minä siitä iloiseksi. Voi että, kyllä toki ilahduin! J Silti sama juttu kuin muinakin iltoina: torkuin jo seitsemän aikaan ja puoli kymmeneltä täysin yöunilla.

Eli pelkkä ihmisten parissa oleminen jotenkin”järjestäytyneesti” ottaa minulla niin koville, että vapaa-aikani kykenen vain nukkumaan ja syömään. Soittotunneillekin keskiviikkona joutui mies lähtemään kuskaamaan koko porukkaa, kun katsoi, että taidan haluta ja tarvita sitä. Minä nuokuin ja torkuin autossa, vaikka yleensä en ikinä tee sitä: täytyyhän jonkun ajaa vierestä!

Uskottava se on, että taitaa tämä aivan tavallisen elämän suorittaminen olla ihan tarpeeksi kova haaste meikäläiselle tässä ajassa. Enpä kuitenkaan järin korkealta tippunut, haihatteluahan se olikin. Mutta säälittää oikeastaan se mieheni, hän kun uskoo ja luottaa kykyihini kai ihan tosissaan.

Mulle sopiva haaste olisi kasvatella vain tällaisia Sulo-vauvoja