Luin tässä hiljakkoin jostain, että kun olosuhteet
pikkuhiljaa kurjistuvat, niihin tottuu ja sopeutuu aivan kuin huomaamattaan. Taloudellinen
tilanteeni on tosiaan viime vuosina ja viime aikoina portaittain huonontunut ja
huonontunut koko ajan. Kun olin työelämässä, menot ja tulot olivat ihan ookoo
hanskassa. En nyt missään hyvin palkatussa hommassa ollut, mutta pärjäiltiin ja
joskus saatettiin vaikka käydä reissussakin ja lapset saivat jotain kivaa.
Ansiosidonnaisella työttömyysturvalla piti jonkin verran tinkiä menoista, mutta
herkkuruokiakin silloin tällöin tehtiin ja pieniä reissuja. Nyt
työmarkkinatuella rahat eivät riitä edes laskujen maksuun, vaan elämä on koko
ajan velan puolella rahallisesti. Pelko jäytää sisuskaluja, kun ajattelee kohta
postilaatikkoon tipahtavia lasten musiikkiopistomaksuja ja vesi-, lämpö-,
sähkö-, vakuutus- ja niin poispäin laskuja. Ruokalista koostuu (onneksi oman
maan) potuista ja makkarasta lähinnä. Olen alkanut aamuöisin heräillä möykky
rinnassa: huoli pärjäämisestämme valvottaa. Niin että en nyt välttämättä ole
oikein tottunut ja sopeutunut tähän köyhyyteen, mutta pakko on kuitenkin senkin
kanssa elää. Pitää nyt kuitenkin koputtaa puuta ja kiittää mielessään, että
ollaan kaikki suunnilleen terveitä: lääke- ja sairaalamenoja tästä nyt vielä
puuttuisikin.
Kuitenkin viime viikonloppuna kävin oikein bailaamassa.
Käytiin tyttären kanssa Lutakko liekeissä -punkfestareilla. Tyttö stailasi
minut teemaan sopivasti. Minusta tuli tosi hieno! Tuon näköisenä jos menisi
seuraavaan työpaikkahaastatteluun, irtoaisikohan paikka paremmin kuin tällä
tätilookilla? Jos nyt joskus se seuraava haastattelu tulisi.
 |
| Punkkari-Saretska |
Ootpa liekeissä. WAU!
VastaaPoistaVaikuttavan näköinen pari :D
VastaaPoistaHöh, intaannuin niin kuvastanne, että unohdin kommentoida pääasiaa: jotkut tosiaan sopeutuvat vaikka mihin. Itse en taida kuulua niihin. Köyhyyteen ja sairauteen sopeutuminen on vaikeaa, vaikka kuinka yrittäisi muokata asennettaan kekseliääksi ja positiiviseksi. Vaikka voimien ja rahan niukkuuteen jotenkin sopeutuisi yksin ollessaan, ongelmat nousevat pintaan aina, kun törmää sosiaaliseen todellisuuteen.
VastaaPoistaMonissa perheissä tulee varmasti ahdistavia tilanteita aina, kun täytyy selittää lapsille, miksi meillä ei ole varaa johonkin, mitä muilla on. Samanlaista, uwsein julmaakin vertailua, tapahtuu jatkuvasti aikuisten kesken.
Kiitos, Seija ja Millan! Olin itsekin tyytyväinen stailaukseen, oli oikein hehkeä olo.
PoistaTuo on tosiaan keljua, kun lapsilla ne sosiaaliset paineet ovat niin kovat. Mutta aika hyvin nuo ovat ainakin yrittäneet ymmärtää, kun selitän tilannettamme. Kyllähän sitä haluaisi tarjota lapsille mahdollisuuksia esim. kielimatkaan tai uusiin soittimiin tai harrastuksiin, mutta kun ei voi niin ei voi. Sitten taas ahistaa ja surettaa.
Minkä näköisiä te ootte tuossa kuvassa? Oliko festareilla hyviä bändejä?
VastaaPoistaMeillä ei ole vielä lapsia, mutta jo ihan kahdestaankin tuo köyhyyteen sopeutuminen teki tiukkaa. Pahinta oli nimen omaan edellisen kommentoijan mainitsema sosiaaliseen todellisuuteen törmääminen. Eräskin ystäväni saa noin 2000 euroa kuussa puhtaana käteen, on yksineläjä ja silti aina persaukinen. Se tuntuu uskomattomalta, kun itse elimme pitkään kahdestaan 1200 eurolla kuussa. Nöyryyttävintä minusta köyhänä elämisessä oli se, kun jouduin jättämään väliin kavereiden kanssa sovittuja menoja rahan puutteen takia. Tunsin myös itseni totaaliseksi hylkiöksi, kun kuuntelin toisten puheita eettisistä valinnoista, luomuruuan käytöstä ja hyvästä olosta. Meillä kun mietittiin, syödäänkö niitä halvimpia kanan koipireisiä vai valmiiksi marinoituja, jänteisiä tarjouslihoja.
Nyt tilanteemme on parempi, kun mies pääsi töihin. Itselläni tosin tulot pienenee entisestään.
Me ollaan tosi coolin näköisiä! ;) Tukat pystyyn tupeerattu ja mustat kajalit silmissä. Tyttärellä revityt, erilaisilla logoilla koristellut farkut ja kettinkejä, mulla tytöltä lainattu punainen nahkatakki ja kans vähän ketjuja ja sellaista. Minä lähdin festareille Pertti Kurikan nimipäivien takia, se oli tosi hyvä! Tytär lähti kuuntelemaan Lamaa. Ramin kuntopolku -niminen bändi oli hulvaton.
PoistaSama juttu meilläkin, eettiset valinnat ovat joutuneet väistymään tarjouslihapakkausten tieltä. Ennen vannoin, etten koskaan osta esim. muunlaisia kuin luomumunia, nykyisin ei pöydässä ole muuta luomua kuin oman pottumaan kasvikset ja miehen ampuma riista.
Vau mikä näky;) Mutta harkitse vielä sitä työhaastatteluun menoa tuossa olomuodossa;DDD
VastaaPoistaEn minäkään töissä olessani (IT-alan palkoilla) koskaan tajunnut miten vähällä rahalla on tultava toimeen. Me olimme molemmat, mies ja minä työttömiä yhteensä noin kuusi vuotta. Peruspäivärahalla sinnittelimme molemmat pari vuotta, sitten minä sain tk-eläkkeen viime joulukuussa. Pikkasen nousi tulot.
Me jouduimme ottamaan kiinteistöä vastaan velkaa, että pärjäisimme. Nyt miehellä on ollut apuraha tutkimushomminsa, mutta se jaettuna kuukausilla, mihin sen on riitettävä ennen peruspäivärahaa, on pienempi kuin peruspäiväraha. Mutta kunnioitan häntä, että hän jaksaa tehdä jotain järkevää ja pitää kontakteja ulkomaillekin.
Nyt on niin tiukkaa, kun velkoja pitää maksaa (usein vain korot), että ruoka tosiaan on aika sitä ja samaa broileria ja jauheliha/makkarakastiketta tai keittoa.
Mutta kummasti oppii elämään niin, että esim vaatteita en ole ostanut aikoihin, mistään muusta ylimääräisestä puhumattakaan.
Juuri laskin, että saanko ostettua uimahalliin sarjalipun. Hiivatti, turhaan laskin, polvi revähti ja nyt odottelen koska pääsen ortopedille, linkutan kotona kyynärsauvoilla.
Tulipas tästä vuodatus, anteeksi.Mutta koitin sanoa, että samassa venessä ollaan;)
Minäkin tiedän tuon kuvion Kituuttaminen. Olin kyllä muistaakseni ansiosidonnaisella mutta poika lukiossa ja tyttö ammiksessa. Exä teki yrityksessä tappiota ja vitutuskäyrä nousi minulla päässä kun ei ollut tuohon makkaraankaan varaa vaan etsin kanttarellit metsästä.
VastaaPoistaTsemppiä. Minä en kuollut vaan tulen aina muistamaan sen. Lapset... noh, tytöllä on ostosmania. Muttei vekseleille mene.
Kiitos vertaistuestanne, Rantakasvi ja Outsa! Oikeasti se helpottaa ja lohduttaa, kun kuulee muidenkin olleen tai olevan samassa tilanteessa. Minusta on ihana lukea vuodatuksia, että ei mitään "anteeksi"!
PoistaMinäkin pakastin juuri tänä aamuna neljä purkillista kantarelleja tyytyväisin mielin. Aina se auttaa eteenpäin. Olen myös ajatellut, että tämän ajan tulen varmaan aina muistamaan sitten, jos tässä tilanne muuttuu parempaan. Ja vannoin, että jos vielä pääsen töihin, laitan AINA joka tilistä vähän syrjään pahan päivän varalle.
Juuri niin! Kunpa silloin hyvän palkan aikoihin olisi tajunnut, että näin voi käydä. Olisi tullut laitettua säästöön jotain. Mutta toisaalta, remontoimme silloin taloa ja rakensimme ison piharakennuksen, että onhan nekin nyt tehty.
PoistaJa silloin kävimme keväisin Lapissa hiihtämässä, nyt ei polvet kestäisi sitä;)
Hyvää viikonloppua, Saretska!