Liian herkkä

On käynyt muutaman kerran tässä viime päivien aikaan, että olen purskahtanut itkuun aivan sopimattomissa paikoissa. Kurssilla vieruskaveri käänsi tietsikkansa näytön minuun päin, ruudulla iltapäivälehden sivu, sanoi, että ”katso miten hirveää”. Mulla kouraisi rinnassa, silmissä sumeni, tuntui että veret lentää nenästä ja sitten se itku tuli. Yritin hengittää ja nieleskellä ja sun muuta, mutta en pystynyt lopettamaan. Vieruskaverinani istuu aivan tosi ihana luokanopettaja, joka onneksi oli tilanteen tasalla eikä alkanut kysellä tai hössöttää mitään. Koska kun minä yritin ruveta selittämään jotain, kyyneleet vain yltyivät. Kyllä se siitä sitten pikku hiljaa rauhoittui se tilanne.

Eilen kaupassa kävi sama homma. Karkkihyllyjen luona, kun mies keräili irtsareita, iltapäivälehden lööpit ja kannet hyppäsivät yht’äkkiä silmilleni. Rakkaani keräili nameja ja kysäisi, että mitä otetaan, kääntyi katsomaan minua ja ”hei, mikä sulla oikein on?”. Minä vaan koetin taas nieleskellä ja väännellä naamaa käsi suun edessä, ettei itku ryöppyäisi aivan valtoimenaan ja huidoin kädellä sinne lehtitelineelle päin. Mieheni huokaisi: ”Eihän sinun kanssa voi enää kauppaankaan lähteä.” Ei äkäisesti vaan jotenkin hellästi.

Mieheni sitten minulle myöhemmin puheli, että voisinko minä mitenkään yrittää vähän ummistaa silmiäni kaikilta kauheuksilta. Kun tämä maailma on niin käsittämättömän julma paikka, ja minulta aina sydän särkyy sen takia. Kun en minä niille asioille mitään mahda. Hän ei halua, että minä aina ”kannan koko komppanian murheita” (korjaan: se onkin kuulemma pataljoonan eikä komppanian).

Tuntuu vain niin pahalta tuo, että en tosiaan mahda mitään. Vaikka kuinka itkisin ja surisin, en saa sitäkään elämää enää takautuvasti paremmaksi ja ihmistä autetuksi. Mieleen on tässä tulleet jo jumalat ja muut. Ja tässä minäkin vain istun kirjoittelemassa blogia enkä tee mitään sen eteen, että mikään asia maailmassa muuttuisi paremmaksi. No sen verran ainakin voin, että rakastan ja suojelen edes omia ”pentujani”. Ja toivottavasti ymmärrän ja huomaan, jos jollain muullakin on hätä ja toimisin sen mukaan. Toivoa sopii :/