Auttamisesta

Aloitin harjoittelun Saarijärvellä, jonne seutulippu meiltä maksaisi  137 euroa eli mansikoita meikäläiselle työmarkkinatukilaiselle. Samalla kylällä ja kylätiellä asuva ja Saarijärvellä töissä käyvä henkilö kuitenkin otti minut kimppakyytiinsä eikä ainakaan vielä halunnut rahasta edes keskustellakaan. Tietää varmaan taloudellisen tilanteeni,  itse hän on johtavassa asemassa hyväpalkkaisessa työssä. Oikeasti hyväsydäminen ja auttavainen ihminen.

Toisaalla: Facebookissa eräs ihminen tiedotti julkisesti, kuinka oli kuljettanut ulkopaikkakuntalaisen bussipysäkiltä matkahuollon pihaan (300 m), jotta tämä ehtisi bussiin. ”Tein päivän hyvän työn.”

Tuo naapurini, joka hyvää hyvyyttään kuskaa minua ja jaksaa puolitoista kuukautta aamuin illoin joka päivä kuunnella hölmöjä juttujani, ei mainosta sitä missään, tekee vain tuon hyvän työnsä ihan hiljakseen vain. Toisia ovat he, jotka aina muistavat korostaa omaa hyvyyttään muille. Sitten noita itsensä korostajia pidetään niin upeina ihmisinä. Menikö kaikki oikein?

Vaikka en uskovainen olekaan, niin jotenkin tulee mieleeni jonkun suuren opettajan aikoinaan neuvoneen, että kun annat almun köyhälle, niin älköön toinen käsi tietäkö siitä, mitä toinen käsi teki. Menipä paatokselliseksi. Mutta ajatukseni, jonka tässä halusin ilmaista oli, että tässä yhteiskunnassa esillä ja julkisuudessa ovat he, jotka jaksavat omaa erinomaisuuttaan aina mainostaa. Oikeat elämän sankarit eivät missään näy. Paitsi kanssaihmistensä sydämissä.

 

Kiitos! :)