Pelottaa. Haluaisin niin suojella noita pieniä, mutta ei se
kai ole mahdollista. Kävelevät ihan omia reittejään. Isompi haluaakin nyt
kehitysvammaisten ohjaajaksi, ei enää musiikkia ammatiksi. Oli Helsingissä
TET-jaksolla kehitysvammaistyössä ja ihastui alaan. Hienoa, hoitoalalla
inhimillisiä ihmisiä tarvitaan.
Sitä äitinä ajattelee, että kunpa kaikki lasteni toiveet
kävisivät toteen. Ja olisipa heillä
helpompi elämä kuin itselläni. Eihän se niin mene. Mutta toivottavasti edes
jotain rakennuspalikoita pystyn noille poikasilleni antamaan. Että ainakin aina
tietävät, että täällä on emo, jos kaltoin käy.
23.2.2013
Miten onnistun äitinä?
Aina varmaan epäonnistun. Minun äitiyteni on sellaista
perinteistä: huolehdin ja hössötän. Pullaa pitää olla ja lämpimät kamppeet.
Isommalla tytöllä on jo poikaystävä (tuo kuva Juuso Hänninen pussaa meidän Venlaa), miten se voi olla mahdollista??? No, onneksi poika on mukava eikä polta eikä
käytä alkoholia. Osaa keskustellakin meidän vanhusten kanssa. Sellaisesta minä tykkään, en mistään
jöröttäjistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Äidit ja isät tekevät lapsiaan kasvattaessaan tärkeintä mahdollista työtä :) Onneksi sinun tyttäresi ovat selvästi perineet lämminsydämisen elämänasenteesi ja saaneet oppia ajattelemaan itsenäisesti. Tuo teinityttäresi kuulostaa juuri sellaiselta nuorelta, jonka takia rakastin työtäni sekä opettajana että nuorisonohjaajana.
VastaaPoistaJoo tuo teinimme on ihan omaa luokkaansa, perimästä huolimatta ;) TET-paikasta tuli palautetta, että "ihmepentu" ja että toivovat hänenlaisiaan alalle. Tietysti se tuntuu äidistä hyvälle.
PoistaKyllä varmasti voit olla ylpeä tytöistäsi. Minusta tuntuvat oikein fksuilta. Sinä osaat ainakin olla empaattinen äiti, sehän on tärkeää. Ainakin itse ajattelen,kun omalta äidiltäni tuili aina vaatimuksia miten hyvä pitää missäkin olla.
VastaaPoistaHuh, nuo äidin vaatimukset! Tuon asian suhteen minulla on niin karmea tausta, että oikein tietoisesti olen tehnyt kaiken toisin. Ja muuten, olen 46 vee, enkä kelpaa äidille edelleenkään :/
PoistaSama varmaan olisi meillä, jos äiti eläisi. Ensin olin työtön ja sitten työkyvytön. En varmaan äidille olisi edes kertonut noista.
PoistaJoo, näinhän se on. Lapset kasvavat vauhdilla ja me ei pysytä perässä. Huolehditaa ja hössötetään. Siitä ei koskaan päästä. Minäkin huolehdin, vaikka nuorimmainen on jo äiti ja 28-v ja esikoinen 31-v. Nyt on pikkuinen puolivuotias Ada ja voin taas huolehtia ja hössöttää vähän enemmän. Älä luulekkaan että aikuisista huolehtiminen olisi lakannut, nyt on vain yksi huoli enemmän.
VastaaPoistaMinä olen aina ajatellut, etten voi tasoittaa lasteni tietä. Voin vaan yrittää opettaa heille epäonnistumisen sietoa, pettymyksistä huolimatta eteenpäin menoa, toivomista silloinkin kun maailma on musta. Elämä on enimmäkseen epäonnistumista, pettymyksiä,arkea, hylätyksi tulemista ja kaikkea sitä mitä emme toivoisi, mutta jota emme voi estää.
Onneksi noista nuorista kasvaa ihan hyviä aikuisia, meistä huolimatta:):)