23.2.2013

Miten onnistun äitinä?

Aina varmaan epäonnistun. Minun äitiyteni on sellaista perinteistä: huolehdin ja hössötän. Pullaa pitää olla ja lämpimät kamppeet. Isommalla tytöllä on jo poikaystävä (tuo kuva Juuso Hänninen pussaa meidän Venlaa), miten se voi olla mahdollista???  No, onneksi poika on mukava eikä polta eikä käytä alkoholia. Osaa keskustellakin meidän vanhusten kanssa.  Sellaisesta minä tykkään, en mistään jöröttäjistä.

Pelottaa. Haluaisin niin suojella noita pieniä, mutta ei se kai ole mahdollista. Kävelevät ihan omia reittejään. Isompi haluaakin nyt kehitysvammaisten ohjaajaksi, ei enää musiikkia ammatiksi. Oli Helsingissä TET-jaksolla kehitysvammaistyössä ja ihastui alaan. Hienoa, hoitoalalla inhimillisiä ihmisiä tarvitaan.
Sitä äitinä ajattelee, että kunpa kaikki lasteni toiveet kävisivät toteen.  Ja olisipa heillä helpompi elämä kuin itselläni. Eihän se niin mene. Mutta toivottavasti edes jotain rakennuspalikoita pystyn noille poikasilleni antamaan. Että ainakin aina tietävät, että täällä on emo, jos kaltoin käy.

6 kommenttia:

  1. Äidit ja isät tekevät lapsiaan kasvattaessaan tärkeintä mahdollista työtä :) Onneksi sinun tyttäresi ovat selvästi perineet lämminsydämisen elämänasenteesi ja saaneet oppia ajattelemaan itsenäisesti. Tuo teinityttäresi kuulostaa juuri sellaiselta nuorelta, jonka takia rakastin työtäni sekä opettajana että nuorisonohjaajana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo teinimme on ihan omaa luokkaansa, perimästä huolimatta ;) TET-paikasta tuli palautetta, että "ihmepentu" ja että toivovat hänenlaisiaan alalle. Tietysti se tuntuu äidistä hyvälle.

      Poista
  2. Anonyymi23.2.13

    Kyllä varmasti voit olla ylpeä tytöistäsi. Minusta tuntuvat oikein fksuilta. Sinä osaat ainakin olla empaattinen äiti, sehän on tärkeää. Ainakin itse ajattelen,kun omalta äidiltäni tuili aina vaatimuksia miten hyvä pitää missäkin olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, nuo äidin vaatimukset! Tuon asian suhteen minulla on niin karmea tausta, että oikein tietoisesti olen tehnyt kaiken toisin. Ja muuten, olen 46 vee, enkä kelpaa äidille edelleenkään :/

      Poista
    2. Anonyymi24.2.13

      Sama varmaan olisi meillä, jos äiti eläisi. Ensin olin työtön ja sitten työkyvytön. En varmaan äidille olisi edes kertonut noista.

      Poista
  3. Joo, näinhän se on. Lapset kasvavat vauhdilla ja me ei pysytä perässä. Huolehditaa ja hössötetään. Siitä ei koskaan päästä. Minäkin huolehdin, vaikka nuorimmainen on jo äiti ja 28-v ja esikoinen 31-v. Nyt on pikkuinen puolivuotias Ada ja voin taas huolehtia ja hössöttää vähän enemmän. Älä luulekkaan että aikuisista huolehtiminen olisi lakannut, nyt on vain yksi huoli enemmän.
    Minä olen aina ajatellut, etten voi tasoittaa lasteni tietä. Voin vaan yrittää opettaa heille epäonnistumisen sietoa, pettymyksistä huolimatta eteenpäin menoa, toivomista silloinkin kun maailma on musta. Elämä on enimmäkseen epäonnistumista, pettymyksiä,arkea, hylätyksi tulemista ja kaikkea sitä mitä emme toivoisi, mutta jota emme voi estää.
    Onneksi noista nuorista kasvaa ihan hyviä aikuisia, meistä huolimatta:):)

    VastaaPoista