8.2.2013

Mökkiytyneenä

Olen aika pahasti erakoitunut tässä työttömyyden varrella. Työttömyys on vain yksi syy muiden joukossa, kai se tämä masennus on suurin syy siihen, ettei jaksa olla yhteyksissä periaatteessa keneenkään. Eilen eräs ystävä soitti ja varmisti, että olen yleensä edes elossa, kun ei minua löydy Facebookistakaan enää. Pistin Facebook-tilini kiinni joulukuun alussa. En jaksanut sitä pinnallisuutta ja itsensä korostamista ja kuvankiillotusta enää. Tai mitäpä tuota kaunistelemaan: tulin jatkuvasti katkeraksi ja kateelliseksi muiden hienoista elämistä, koska itselläni ei ollut ikinä mitään ”hienoa” kerrottavaa tai kehua retosteltavaa. Helpompi olla, kun ei tiedä mistään mitään. Siis ainakaan muiden upeista saavutuksista, uraputkista ja ulkomaanmatkoista. Näin pimeä on nykyisin pääni.

On muuten silläkin ystävällä, joka soitti, hieno ura ja ulkomaanmatkoja sun muuta, mutta hänelle en voisi olla kateellinen, vaikka oikein yrittäisinkin. Hän iloitsee ponnistelujensa tuloksista, mutta ei selvästikään pidä itseänsä jotenkin parempana kuin muita. Hän ei arvota ihmisiä ulkoisten seikkojen perusteella. Ja jopa hänkin on joutunut olemaan työttömänä    no, humanisti Keski-Suomessa, näet. Hänellä on jopa ihana tyyli aloittaa puhelinkeskustelu, ei suinkaan kysymyksellä: ”Mitä sinulle kuuluu?”, johon vastaisin tietenkin apeasti ja nolona, että ”eipä mittään, työttömänä tässä vaan yhäkin ollaan”, vaan kertomalla, miten ihanaa hänestä on kuulla minun ääntäni pitkästä aikaa! En ymmärrä, millä eväillä olen ansainnut tuollaisen ihmisen elämääni. Hän kun ei anna edes periksi, kun yritän eristäytyä ja erakoitua, vaan sinnikkäästi pitää yhteyttä ja kutsuu kahville. Että kiitos vaan sinne yläilmoihin sille, joka näitä hommia säätelee, että istutti tuon henkilön sillä eräällä työllisyyskurssilla viereeni J
Olen leivoskellut runebergintorttuja jo koko alkuvuoden, ja nyt sai olla sitten tuo tiistain satsi tälle talvelle viimeinen: joulupiparit on käytetty, jee! Enemmän näyttävät muffinsseilta nuo Saretskan tortut, mutta hyviä ovat.


12 kommenttia:

  1. Jos minä antaisin puolet töistä ja lusisin puolet sun työttömyydestä niin sitten olisi ehkä kaikki hyvin... sillä luin otsikon väärin.... MÖKKITYYNENÄ.

    Minulle on kyllä elämässä käynyt noin. Aloin pelätä nimittäin töihin paluuta tai sen aloitusta täällä uudella paikkakunnalla.

    Enkä ollut ollenkaan mökkityynenä... Tyyne Mökki...

    Siitä pinnallisuudesta juurikin, että mahtaako se onnellisuus mennä sen kehumisen aiheen saavuttamiseen... ts. voisiko olla onnellinen ei mistään? Että on se mitä on eikä sentään pahempaa. Kaikki kun on suhteellista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan vaihtaa nimimerkkiä, tuo Tyyne Mökki on niin hyvä! Käytän aivan taatusti sitä vielä jossain :D

      Aivan samaa töiden jakamisesta sanoi tuo ystävänikin, joka eilen soitti. Hänenkin tekisi mielensä kuljeksia välillä kirppareilla, lueskella ja tavata kavereita, mutta työ vie ajan ja voimat. Tasan ei käy onnenlahjat.

      Poista
  2. Anonyymi8.2.13

    Tervehdys Mökin Tyyne!
    Hienoa, että sattui viereesi istumaan tuollainen ihminen! Elämä on.
    Täällä yksi erakoitunut eläkeläinen yrittää kerätä voimia, että saisi lähdettyä vaikka kirpparikatselmukselle.

    Jotenkin on ollut viime päivät sellainen saamaton olo, että onko enää mitään odotettavissa tässä ikuisessa rahanlaskemisessa ja sairauksissa.

    Kovasti toivon, että sinulle löytyy vielä töitä, jaksan uskoa siihen. Kateuden ymmärrän hyvin, sama tunne kumpuaa mieleeni usein. Jotenkin aika kamalaa on se tunne, että 'kaikilla' menee paremmin. Oikeasti, minulla ei ole edes lapsia. Sitäkään vähää iloa ei ole suotu.

    Nyt pakotan itseni kirpputorille ja käyn vaikka kahvilla siellä;) Hyvää viikonloppua Tyyne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän vielä itsekin uskoa työnsaantiin, että jotenkuten pysyisin järjissäni. Joskus yön pimeinä tunteina iskee suorastaan kauhu ja kylmä hiki nousee pintaan raha-asioita pohtiessa. Ja sen mahdollisuuden, että entäs jos en saakaan tosiaan ikinä töitä.

      Hei sinä sentään uskallat kirpparireissulla poiketa kahvillekin! Sekin on enemmän, mihin meikäläinen kykenee: kävin eilen kaupungissa työkkärireissulla enkä yksikseni hirvinnyt mennä mihinkään kahvilaan, vaikka mieli olisi tehnyt. Näin alas sitä voi vajota, hehheh.

      No, mutta nyt vääntäydyn pikkutytön patistamana kuntoilemaan. Mukavaa viikonloppua sinulle! toivottaa Tynsky

      Poista
    2. Anonyymi8.2.13

      Hei Tynsky!
      On ollut aikoja minullakin, jolloin en ole pystynyt menemään kahvilaan, kirjastoon tai vastaavaa;(

      Hyviä kuntoiluja!

      Poista
  3. En ole minäkään Facebookissa enkä aio liittyäkään sinne. Yksi hyvä syy siihen on juuri tuo hehkuttaminen ja pinnallisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, helpompi olla ensinkään liittymättä koko hömpötykseen. Ei tarvitse sitten vastailla kaikkiin kummeksuviin kysymyksiin, kun sieltä pois lähtee.

      Poista
  4. Erakkona olen minäkin. Kun mikään ei oikein maistu ja kaikki ihmiset ympärillä ovat ihan pelottavan tehokkaita ja täydellisiä, on vaan parasta pysyä kotona.
    Minä en edes leivo saati siivoa, täällä on koirankarva päällystys jokaisessa huoneessa ja villaiset koirat vilistävät kilpaa omien koirulaisten kanssa.
    Onneksi sinulla on tuo kuntoilemaan patistaja ja ihana ystävä joka soittaa ja löytää vielä oikeat sanat.
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin blogiasi, niin sinähän tässä olet pelottavan tehokas ja täydellinen! Järkyttävän hienoja käsitöitä, ei voi muuta sanoa.
      Siivous odottaa täälläkin, miksihän sitä on niin vaikea aloittaa???!!!
      Patistaja meni nyt isänsä luokse viikoksi, liekö tulee mitään tehtyä taas viikkoon...

      Poista
  5. Anonyymi12.2.13

    hei! Pistätkö lisää ihania leipomus-/ruokaohjeita tänne blogiisi? Pitääkin viikonloppuna testata tuota kasvis-juustopiirakkaa vai oliko se paistos..? Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipä hei! Kiitos toiveesta, laitan ilomielin! On päässyt jotenkin tässä angstauksen tuoksinassa unohtumaan :)

      Poista
  6. Anonyymi12.2.13

    Työttömyydessä yksi asia johtaa toiseen. Mä kutsun sitä noidanpyöräksi. Eihän se työttömyys koskaan yksin aiheuta ongelmia vaan nimenomaan sen seuraukset on noita pahimpia. Onneksi sulla on ystävä/ystäviä. Ne estävät monesti ihmistä sekoamasta.

    Ja muuten, mä olen sua 20v. nuorempi ja mietin jo Arsebookista lähtöä. Kun siellä kirjoittelu ja valokuvien levittely oman ikäisilläni on pinnallista, niin mitä se tuleekaan olemaan 20 vuoden päästä... En ehkä halua tietää.

    VastaaPoista