2.6.2013

Kuvailuyrityksiä

Eihän tässä nykyisin ehdi käydä kotikoneella kuin yö-öhkiin. Kovin on vauhdikasta tämä elämä, täytyy myöntää. Tänäänkin oli ensin tyttöjen kevätjuhla (hyvä, kun ovat yhtenäiskoulussa, saa olla ala- ja yläkoululaisen juhlassa yhtä aikaa), sitten ikkunanpesua (!!!!!!!) ja sitten naapurin tytön lakkiaiset. Sitten vähän kukanistutusta ja varastonsiivousta (olinpa ahkera, köh) ja kaiken aikaa Tarmon hoitamista. Herra Tarmon kodissa ei nukutakaan puolille päivin, vaan herätys on n. klo viisi. Sitten äkkiä pihalle pissille ja kakille, sisälle syömään ja sitten riehumaan. Riehumista tapahtuu koko valveillaoloajan. Kuvia kun olen yrittänyt ottaa, on niistä tullut enimmäkseen tällaisia:


Tarmosta vähän peräpäätä



Koireli jottain hilluu.
Tänään pihalla sain otettua vähän parempia kuvia. Tässä otoksia Sulon ja Tarmon ilmeistä, kun tarkkailevat toisiansa. Sulo ei anna Tarmon lähestyä kovin lähelle itseään ja on antanut pennulle selvät sävelet siitä, kuka täällä on kuningas. Tarmo-rukka tahtoisi vähän tutustua kissaan ja yrittää olla sitä kohtaan miellyttävä, mutta Sulo ei vain antaudu keskusteluihin, ei sitten millään. Murisee ja sylkee päin kuonoa, jos liian lähelle lähennellään.

Kiinnostais niin kovasti tuo isoveli!

Uskaltaisinkohan lähestyä?

Olen kiltti, saanko tulla sun luo?


Meinaako toi pentu tänne tulla!
Ymmärrät kai pöllöpää pysyä kauempana?
Täältä pesee ja linkoaa, jos vielä lähestyt!
Sulo on minusta tuossa vika kuvassa tosi pelottavan näköinen, minun suloinen poikakissani! No, osaa se toki vielä ihan sööttinäkin olla:
Oliskohan tuolla puussa jokin namilintu tai -orava?
Ja Tarmokin päätti, että parempi varmaan puuhailla muuta kuin yrittää saada kissasta kaveria.


 

3 kommenttia:

  1. Touhua varmaan riittää.... muistan kyllä.

    VastaaPoista
  2. Suloisia ovat, molemmat! Kyllä ne vielä toisiinsa tottuvat!

    VastaaPoista
  3. Kylä ne toisiinsa tottuvat. Varo vaan Tarmon silmiä, ettei Sulo pääse kynsäisemään. On sellaisesta ikäviä kokemukaia.

    VastaaPoista