25.3.2014

Kovvoo hommoo tämä kevät

 Olen taas ollut halvaantunut kirjoittamisen suhteen. Kaiken kirjoittamisen, ei ainoastaan tänne. Paha olo on pakkautunut lamaannuttavaksi möykyksi sydänalaan, eikä se ole hävinnyt mihinkään kuin joskus hetkellisesti.

Hyviä uutisia on kuitenkin pikkutytön päänsäryn tiimoilta. Tai en minä tiedä, onko se mikään hyvä uutinen, että ei  särky mihinkään ole hävinnyt. Mutta neurologisissa tutkimuksissa ei löytynyt ainakaan mitään aivokasvaimeen viittaavaa. Magneettikuvaus on toukokuun lopulla vasta, nyt mennään siten, että tyttö ottaa tujun lääkkeen silloin, kun ei mitenkään kestä kipua, mutta muuten yrittää pärjäillä ilman lääkkeitä. Migreeni on nyt poissuljettu myös. Varsinaista syytä ei siis ole löytynyt, toivon, että kipu liittyisi kasvamiseen ja häippäisisi pian pois.

Olen miettinyt tätä blogiakin ja tähän kirjoittamista. Kirjoitan täällä omana itsenäni ja kuvan kera eikä minua haittaa, vaikka kaikki saavat lukea, miten hullu ja vähäjärkinen olen, mutta kun tähän liittyy muitakin ihmisiä kuin vain minä ja minä ja minä aina vaan. Tuntuu, että en pysty kirjoittamaan aroista asioista ja tunnoistani ilman, että perheeni joutuu jotenkin mukaan (=lokaan). Ei siinä mitään, jos puoliso ja lapset saisivat pelkkiä myötätuntopisteitä siitä, että joutuvat katselemaan tällaista idaria, mutta kun eihän se pelkästään niin mene. Nykymaailma on julma ja leimaa herkästi etenkin lapsia. Niinpä minulta ovat jääneet sormet näppäimistölle ilman yhdenkään sanan kirjoittamista, koska en ole jaksanut innostua arkipäivän kuulumisista ja sisäinen maailma ei ole täällä julkaisukelpoista.

Tämä kevät on vain niin pahaa aikaa minulle. Ilman maalis–huhtikuuta luulisi jopa joskus, ettei minussa mitään suurempaa vikaa päässä olekaan (HAHAHAA!). Seuraava kuva on jotenkin todella osuva, se on sellaisesta eräästä ohjekirjasesta mielenterveysongelmaisille vanhemmille. Aika näköiskuva meikäläisestä, lapsukaiset ovat mulla vain hieman isommat jo.


Kirjasen loppupäässä oleva teksti lohduttaa suuresti. Sitä niin toivon, etten olisi täysin tuhonnut läheisten elämiä enkä kaatanut kaikkea paskaa sisältäni rakkaitten kannettavaksi.


Jotain iloistakin: Löysin tässä yhtenä päivänä ihanan riemunaiheen erästä kirjaa lukiessani. Kyllä tuli sitten hyvä mieli, kun tieteilijätkin ympäri maailmaa ovat ymmärtäneet, että Sulo kuuluu olennaisena osana myös esteettisyyteen! Pieni kirjoitusvirhe on vain Jaana Venkulalle tullut, kun on pienellä kirjoittanut, mutta sattuuhan sitä paremmillekin tutkijoille J



Krooh! Tässä sitä estetiikkaa ja suloisia unia.

Seuraava Saima Harmajan runo kuvaa osuvasti sitä, miltä tuntuu Saretskasta keväällä. Muutenkin diggailen tuota Saima Harmajaa, mikä sekin lienee jokin keskenkasvuisuuden merkki.

Peipponen

Olen itkenyt lakkaamatta
läpi päivän keväisen.
Ja minun sydämeni tuska
on vuorenkorkuinen.

Mutta pieni peipponen lensi
minun ikkunani taa.
Ja se lauloi hurmaantuneena,
ja sen riemua helisi maa.

Oi Jumala! Sydämessäni
on aivan pimeää.
Ja kuitenkin peipponen lauloi.
En voi sitä ymmärtää!

7 kommenttia:

  1. Anonyymi25.3.14

    Hei Saretska!
    Minua suorastaan kiukuttaa, kun sinulla on paha olo, kiukuttaa siksi, että kun tässä maassa ei saa töitä! Se helpottaisi sinullekin niin monta asiaa. Ja tuon kevään tunteenkin tunnistan kyllä. Monta kevättä on mennyt samaan lajiin. Nyt olen jotenkin sinut tämän eläkkeeni kanssa, mutta silti masennus on aina vaanimassa jossain taustalla. Kun ei aina meinaa jaksaa herätä uuteen, kuten luonto tekee.

    Saima Harmajan runoista olen myös aina tykännyt. Huomaathan, että se PEIPPONEN lauloi, se lauloi SINULLEKIN!!

    Älä lopeta blogia ainakaan. Tai jos haluat vaihtaa, niin aloita anonyymi jossain toisella nimellä, voit sitten kirjoittaa eri tavalla. Kirjoittaminen tekee kumminkin hyvää, vaikka harvemminkin.

    Iso halaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä elämässä muuta vikaa olekaan kuin tuo työpaikan puuttuminen. Se aiheuttaa niin monta asiaa, joista aivan pahin on tarpeettomaksi itsensä kokeminen. Tänään tunsin itseni hetken tarpeelliseksi, kun leikkasin Tarmon kynnet, olen nimittäin ainoa perheessä, joka osaa sen homman. Oikea koirankynnenleikkaaja.

      Poista
  2. Anonyymi25.3.14

    Nimimerkki Epäilevä kirjoitti:

    Et ole yksin. Kevät on rankkaa aikaa minullekin, ja kaikki nämä tunnot mitä tunnet ovat myös omiani, ja ymmärrän täysin ajatuksesi myös anonymiteetistä. Sanon minäkin silti: älä lopeta, jos lopetat ota anonyymi tilalle.

    Tässä meidän tuhansien absurdissa tilanteessa taitaa olla niin, että sinä ja TOIvotonTyötön olette niitä, jotka ovat auttaneet minuakin jaksamaan, kun Teidät löysin. Olisi pitänyt löytää jo aiemmin ... Heikko auttaa toista taistelussa. Olette tärkeitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos (taas itken)! Sanoit tosi kauniisti ♥

      Poista
  3. Ilmankos olikin tutun näköinen kuva, tuo esite on meilläkin ollut. Mieki jossain vaiheessa mietin tuota lasten "maineenmustumista" ja lakkasin laittamasta lasten naamoja esille blogissa - pikkulapsikuvia vielä, mutta ei enää isompana. Ettei niitä kiusattas.

    Ja Jaana Venkulan kirjojen ohi lipui katseeni kirjastossa - kävin vaihteeksi isommassa, ja nautin siitä, kun kirjat oli kunnolla ryhmitelty, pienetkin ryhmät erikseen ja niille oli tilaa jättää välejäkin. Mejän kylän kirjasto on niin tupaten täynnä, että ne on joutuneet jo jotkut kirjailijat laittamaan erikseen irtokärryihin, kun ei tahdo sopia kirjat hyllyyn.

    Tuo runo on kyllä niin kuvaava, S.H. on taatusti kokenut tuon. Tämän. Itku tuli runonluennastakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin tuli itku taas tuosta runosta. Nykyisin itkettää taas vaihteeksi melkein kaikki...

      Poista
  4. Anonyymi27.3.14

    Elä lopeta blogia, sulla on niin sana hallussa...ja olet tärkeä tätä kautta monelle ihmiselle :) Ei voi olla suloisempaa näkyä kun tuo ihana Sulo tassu silmillään, terkut hänelle :) toivottelee Anne

    VastaaPoista