22.5.2014

Harmaata mieltä ja iloista juhlintaa

Huhuu! Olen elossa, vaikka blogia en ole päivittänyt enkä muiden blogeja lukenut pitkään aikaan. Elämässä on ollut viime aikoina niin kova homma nimenomaan tuossa pelkässä elossa pysymisessä, että koneella olen lähinnä vain hoitanut pakollisia asioita. Jouduin aloittamaan mielialalääkkeenkin terapeutin lievän painostuksen jälkeen. Syystä, että kaikki asiat tuntuivat vuorenkorkuisilta ongelmilta, joista ei kerta kaikkiaan pääse yli. Itketti vain jatkuvasti ja koko ajan. Nyt on hieman helpompi olla, mutta minun mielestäni tämä olotila on jotenkin kovin tasainen, epätavallisen tasainen minulle. Höh. Ainane marmatus piällä, mikkää ei oo hyvä.

Meillä näyttää nyt siltä, että täytyy ruveta tekemään päätöksiä asuinpaikan suhteen. Tässä talossa emme pysty asumaan enää kovin pitkään, jos emme jotenkin ihmeen kaupalla työllisty molemmat tai ainakin toinen. Täytyy kohta pistää tönö myyntiin. Ja minä rakastan tätä kotia! Mielessäni heittäydyn lattialle mahalleni ja itken ja huudan ja potkin. En tahdo tästä kodista pois! Vaan ei ole vaihtoehtoja, lottovoittokaan tuskin on realistinen tavoite.

Terassillamme on ihana syödä aamupalaa ja muutkin ateriat saati päiväkahvit.
Itkettää ajatus tästäkin luopumisesta.

Kävi sillä tavalla, että mieheni vanhempien koti jäi tyhjilleen, kun anoppi muutti palveluasuntoon kaupunkiin ja appi joutui sairaalaan, ilmeisestikin pidemmäksi aikaa. Koko suku haluaisi, että me ostaisimme mummun ja papan talon ja muuttaisimme sinne Viitasaarelle Kumpumäkeen. Sinne, missä se Heinä-Suvanto ja Tammi-Suvanto ovat. Sillä tavalla appivanhempieni ei tarvitsisi myydä taloaan vieraalle. Siinä lähellä asuvat myös melkein kaikki mieheni sisarukset, joten sosiaalinen verkostokin olisi valmiina. Täällähän minulla ei ole minkäänlaista sosiaalista elämää, vaikka olen asunut Uuraisilla melkein 16 vuotta. Nyt näyttää jopa siltäkin, että miehelleni olisi ehkä järjestymässä työpaikka siitä n. kymmenen kilometrin päästä Keiteleeltä. Jos työpaikka hänelle tärppää, alamme varmaan tuumasta toimeen muuton puuhaamisen suhteen. Muuten siinä ei niin miettimistä olisikaan, mutta kun tuo pienempi tyttö ei halua lähteä. Isommalle tyttärelle asia on kai se ja sama, koska hän on itsekin muuttamassa maailmalle opintojen takia. Huomenna hänellä muuten ovatkin pääsykokeet Tampereella, jännää.

Meillä oli jo eilen kevätjuhlapäivä, kun Venla sai musiikkikoulun päättötodistuksen, kiitettävin arvosanoin tietysti J. Äitinikin oli juhlaa katsomassa, ja illalla kotona söimme voileipäkakkua ja muuta pientä herkkua. Päättäjäislahjaksi tytär sai harmonikkarepun, joten pystyy sitten ensi talvenakin itse roudailemaan soitintaan, kun ei ole meitä kuskareita enää maisemissa. Venlukaisen asiat menevät nyt muutenkin hyvin, kun hän sai kesätyötä koko kesäkuuksi ja sitten vielä soitonopettaja pyysi Venlaa töihin musiikkileirille! On se hienoa, että joku sentään perheestä työllistyy ;D  

Venlan viimeiset kevätjuhlasoitot  Ala-Keiteleen
musiikkiopiston opiskelijana.

Tytär päättötodistus kätösessään ja ylpeä äiti.


Ihanaa, että olette kaikki immeiset tallessa täällä blogien maailmassa. Alan nyt katsella, mitä teille mahtaa kuulua pitkästä aikaa.

14 kommenttia:

  1. Voi, se on kurjaa, jos joudutte talon myymään... kun näin aikoina on niin epävarmaa sekin, meneekö kaupaksi. Ja lapsen takia tietysti. Toivon, että asiat järjestyvät hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits! Aika hyvin täällä päin talot menevät nyt kaupaksi, kun ilmavoimien toiminnot keskitettiin Suomen osalta tuohon 15 km:n päähän. Mutta lapsen asiat ovat nimenomaan se tärkein juttu ja mietinnän aihe.

      Poista
  2. Anonyymi22.5.14

    Ihanaa, ettö olet täällä taas kirjoittamassa, on ollut ikävä!

    Onhan se tosi kurjaa jos rakkaasta kodista joutuu luopumaan. Nyt ei ole edes paras aika myydä. Mutta toinen puoli sitten, että tiedän tässä asuntolaina (suur) velkaisena mitä se on, joten ymmärrän, että joskus on pakko tehdä vaikeita ratkaisuja.

    Me ratkaisimme asian silloin työttömyysaikana niin, että otimme tätä kiinteistöä vastaan ns käänteistä asuntolainaa. Pääsimme pahimman yli ja sitten minä pääsin eläkkeelle ja mies jatkoi yritystoimintaa. Nyt maksellaan velkoja pikkusen joka kuukausi, mutta parempi näin, kuin myydä koko kiinteistöä (kaksi taloa) ja nyt olismme jossain pikkukämpässä vuokralla, kai:(

    Mitä sinä Saretska itse haluat? Haluaisitko jäädä siihen taloon kun nuorempi tyttökin haluaa vai onko tärkeämpi se miehen työpaikka ja sosiaaliset suhteet. Yhtälö on vaikea, tiedän...

    Mutta toivon kovasti, että oikea ratkaisu löytyy!

    Ja huomiseksi Venlalle pidän kovasti peukkuja, tervetuloa vaan tuohon naapurikaupunkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä kysyt samoja kysymyksiä kuin terapeuttini! :D Minulle on aina ykkösasiana lapset ja lasten hyvinvointi, mutta se ei taas aina tarkoita sitä, että tehdään niin kuin lapsi haluaa (sillä hetkellä). Katsotaan nyt, miten asiat alkavat "muotoutua" (kuin Anna Kareninassa ;D).
      Kiitos! Venlan pääsykoe meni hyvin!!! Ja se koulu vaikutti tosi ihanalta.

      Poista
  3. Onnea ylpeälle äidillekin tyttären hyvästä todistuksesta...:)
    Tosi ikävää jos joudutte luopumaan kodistanne...:( Aurinkoisia päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tulihan siinä vuosien kuskauksesta palkinto äiskällekin, hihi!
      Niinpä, tästä kodista on surku luopua. Mutta eihän se onni ole asuinpaikasta kiinni. Sinullekin ihanaa alkukesää! :-)

      Poista
  4. Anonyymi22.5.14

    Kivaa, kun päivitit taas ja olet elossa :)

    Toivon, että taloasia ja kaikki muukin järjestyy parhain päin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanaa, että olet lukenut ja kommentoinut! :-)
      Niinpä, samaa toivon. Nyt on olo kuin veitsenterällä, kun ei oikein tiedä, mihin kaikki kallistuu.

      Poista
  5. Kiva kun jaksoit kirjoitella!
    On siinä sitten miettimistä, mutta tiedän kyllä hyvin omakohtaisesti mitä on elää velkahelvetissä, kun ei ole töitä. Teillä on sentään hyvä juttu kun on talo mihin mennä, jos päätätte myydä ja jos nykyinen menee kaupaksi. Minä voisin muuttaa minne vaan halvempaan paikkaan jos sellainen löytyis, miehellä on omat vaatimuksensa. Meilläpäin ei ole pieniä maapaikkoja myytävänä, olen katsonut joka päivä. Meillä on mies jo eläkkeellä, ettei töihin pääsystäkään ole toivoa. Ite oon jo toivoni töihinpääsystä menettänyt.
    Toivottavasti töitä löytyy lähempää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun jaksat vielä lukea ja kommentoida!
      Niin, ei tämä velkahelvetti tosiaan herkkua ole. Täällä päin ei tunnu töitä löytyvän, joten jos miehelle työpaikka järjestyy sieltä pohjoisesta Keski-Suomesta tai Pohjois-Savosta, niin sinne sitä varmaan suunnataan.
      Lämpimiä kesäpäiviä sinulle <3

      Poista
  6. Anonyymi23.5.14

    Ihmiset (ja eläimetkin) tekevät kodin kodiksi, ei seinät eikä kiinteistöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Mutta ihmisten (lapsen) asioihin liittyvät myös koulu, toinen vanhempi, kaverit, harrastukset... Moneen asiaan meidänkin pikkutyttö on jo kasvanut ja kiintynyt täällä, ei pelkästään kodin seiniin. Sitä tässä miettii.

      Poista
  7. Olen joutunut pakkomuuttamaan kaksi kertaa ja siinä ei lasten mieltä voitu kysellä, pakko, mikä pakko. Meidän tytöt oli silloin 12 ja 15v. Hyvin sopeutuivat, kun oli pakko. Se koti oli mun suunnittelema ja miehen rakentama, mutta piti vaan ajatella, että se oli vaan kasa lautaa. Merenranta, puutarha, marjamaat, kaikista luovuon ja nyt asun keskellä kaupunkia. Onneksi opin, että asiat järjestyvät ja koti on henkinen tila, ei seinät ja velkakirjat. Koti on vapaus ja rauha, ei rahapulasta johtuva stressi. Meillä mummi sanoi aina että kun köyhyys tulee ovesta, rakkaus hyppää ikkunasta. Yritä vaan järjestää asiat nii, että saisit rauhan noista veloista, lyhennyksistä ja rahapulasta, niistä ne riidat ja eripurakin usein saavat kasvuvoimansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on nytkin ihana koti!
      Minä pelkään,että Siiri ei halua lähteä meidän mukaamme, meillä on hänen isänsä kanssa yhteishuoltajuus ja vuoroasuminen. Siiri on joka toinen päivä muuttamassa mukanamme ja joka toinen päivä ei. Ja isänsä takuuvarmasti ei antaisi tytön lähteä. En yksinkertaisesti pystyisi jättämään häntä. Tuo on se vaikein kipupiste.
      Yritämme järjestää kaiken parhain päin.

      Poista