16.8.2015

Äkisti huomaan ajankulun

Autosta tilannetiedotus: Vika ei tullut kuntoon, ja laskua on muodostunut 380 euroa. Huomenna menen hakemaan Micran pois. Onneksi miehellä alkoi kesäloma, joten otan hänet mukaani keskustelemaan laskusta. Ja nyt en ajattele tätä enempää, etten tule hulluksi.


Eilen olikin onneksi mukavaa ajateltavaa, kun kummipoikani meni naimisiin. Sattuikin vielä niin kaunis sää, ettei paremmasta väliä. Jännä, että sitä on jo niin vanha, että kummilapsetkin avioituvat. No, itse asiassa vanhimmalla kummitytölläni on jo itselläänkin kaksi lasta, mutta nämä olivat ensimmäiset kummilapsen häät.

Vastanaineet. Kun katsoin kummipoikaani alttarilla kuuntelemassa musiikki-
esitystä, hän näytti täsmälleen samalta kuin isävainajani nuorena. Se oli
jo melkein liian liikuttavaa.

Minun omat ihanat nuoreni
Hääpaikan maisemaa
Kakkua, nam!
Kimppu lentää, viuh!

4 kommenttia:

  1. Itse kun on niin toivoton ja pelokas tulevaisuuden suhteen, on mukavaa nähdä, että toiset on toiveikkaita :) Menevät naimisiin ja perustavat perhettä ja ovat onnellisia.

    Mun mielipiteen siitä korjaamon laskutuksesta tiedätkin. Kuin kävisi kaupassa ostamassa maitoa, jota ei saa mutta joutuu maksamaan sisäfileestä, jota ei halunnut.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi16.8.15

    Totta ihmeessä kannattaa yrittää neuvotella hinnasta sen auton korjaamon kanssa. Mieti joku sopiva summa, onhan ne kuitenkin jotain tehneet sille, ja sano, että enempää et maksa, koska varsinainen vika ei korjaantunut.

    VastaaPoista
  3. Juu ilman muuta reklamaatiota laskusta. Tietty ne jotain velottavat, mutta tuo summa on aika kohtuuton kun auto ei edes toimi.

    Pidän peukkuja "neuvottelulle"!

    VastaaPoista
  4. Olen ihan samaa mieltä ylläolevien kanssa. Vikaa ei löydetty/saatu korjattua, mutta lasku on noin suuri. Suunnilleen tuolla summalla minun vanhasta Volvostani uusittiin jokunenkin kuluva osa ennen katsastusta. Olkaa tiukan asiallisia ja suorasanaisia autoa hakiessanne. Kerrothan sitten miten kävi.
    Ja tuosta toisesta asiasta.... miten se alkaa ollakin niin, että kummi- ja muutkin lapset, ihan omatkin, menevät jo naimisiin ja saavat omia lapsia?? Onko aika kulunut jossakin välissä jotenkin nopeutettuna?? Itsehän me ollaan edelleen ihan samanikäisiä kuin....

    VastaaPoista