Positiivista palautetta

Koska itsetuntoni on mennyt pohjamutiin, on minun todella vaikea ottaa vastaan tai uskoa mitään positiivista, mitä minulle tai minusta sanotaan. Kun sain siinä blogihaasteessakin kysymyksen:  ”Missä olet hyvä?”, en osannut mainita yhtään asiaa. Olisi varmaan pitänyt laittaa, että olen hyvä mollaamaan itseäni. Niin kuulemma nimittäin olen. Jos joku joskus sanoo minusta jotain positiivista, ajattelen, että tuo yrittää vain ilahduttaa minua tai sitten ei vain tunne todellista minääni. Harmittaa itseänikin, että olen mennyt tällaiseksi. Ammatti-immeinen neuvoi minua, että ei saa sanoa sellaisia (mollaavia) sanoja ääneen, koska sanoilla on mahtava voima. Pitäisi yrittää alkaa puhua itsestään hyvää. Esimerkiksi, kun olen jo nyt suurin piirtein kurat housuissa huomisesta sukulaisten tapaamisesta, pitäisi minun iloisesti vastata työtäni koskeviin uteluihin, että olen nyt tärkeässä työssä äitinä. Onneksi minulla muuten onkin äitityöstäni kaksi kappaletta mainiota todistusaineistoa mukanani: en todellakaan ole tehnyt huonoa työtä! :D Koetan psyykata itseäni tuohon, mutta nähtäväksi jää…

Mutta eilen sain niin aitoa positiivista palautetta ja sellaiselta henkilöltä, että sen ”otin totena mekkooni” ja kätkin kultajyvänä sydämeeni: Pienimmäiseni on melko tuskastuneena opetellut virkkaamista ja ollut v***tuuntunut siihen, kun muilta kavereilta homma kuulemma sujuu, mutta häneltä ei. Pikku sisupussi ei antanut periksi, vaan ostatti minulla koukun ja langat ja päätti opetella virkkauksen vapaa-ajallaan. Minä vähän neuvoin. Hän virkkasi ja purki, välillä lopetti koko työn ja aloitti uuden alusta. Eilen hänellä sitten olikin virkattuna oikein kaunis ja sopusuhtainen pannulappu, joka ei kiristellyt eikä kaventunut eikä leventynyt mistään. Tyttö mainitsi sivulauseessa, että ”oikeastaan sinä, äiti, opetit minut virkkaamaan. Sinä opetit tämän helpommalla tavalla kuin opettaja.” Ja meidän pikkutyttö on sellainen totuudentorvi, että hän ei sano mitään kenenkään mieliksi. Hetkeksi koin ihanan tunteen, että hei, minulla on ollut aikaa tehdä tuota juttua yhdessä pikkutytön kanssa, on tästä kotonaolosta jotain hyötyäkin! Ja huom!!! En tosiaan ole mikään käsityöihminen :D

Siispä Siirin voimaannutussanat sydämessä sukujuhliin. Sekä rakkaani aina niin ihana viisaus, josta hän minua muistuttaa, kun pelkään ihmisiä: ”Tappoo ne ei uskalla ja tiineeks ne ei sua!”

Hand made by Saretskan tytskä <3