Urheilu-uutisia Mansikkamäeltä

Nyt kuuluu Mansikkamäeltä hurjia uutisia: Saretska on käynyt urheilemassa! Kerronpa vähän taustaa, jotta tulee selväksi, miten todellakin järisyttävästä asiasta on kyse.

Olen ihminen, joka suunnilleen vihaa ja inhoaa kaikkea liikuntaa. Tausta löytyy varmaan koululiikunnasta, kuten niin monella muullakin liikunnanvihaajalla. Meillä oli ala-asteella aktiivikilpaurheilija opettajana, ja jumppatunneilla hiihdettiin ja juostiin aina verenmaku suussa. Pienimmät meinasivat eksyä metsään, kun ope juoksutti ja hiihdätytti porukkaa  itse etunenässä, ei suinkaan viimeisenä vahtimassa, että kaikki pysyisivät kyydissä. No, muutenkin olen polvenkorkuisesta ollut enemmänkin kirja nenässä yötä päivää -tyyppi kuin liikunnallinen, ja nykyisin pisin lenkkini on n. 500 m kauppaan ja takaisin. Pyörällä (tai mieluiten autolla, jos se on pihassa).

Tottahan toki tiedän, että liikunta tekee hyvää ruumiille ja sielulle. Siksi (ja ulkomuodon takia, täytyy myöntää) olen monen monta kertaa yrittänyt aloittaa jotain liikunnallista harrastusta. Erityisen helpoksi liikkumisen täällä tekisi se, että asumme paikassa, jossa kaikki kuntamme liikuntatilat ja sen sellaiset ovat max 300 m:n säteellä kotoamme: kuntosali, palloilu- ja jumppasali, hiihto- ja lenkkiradat, urheilukenttä. Eikä maksa paljon mitään, esim. kuukauden kuntosalikortti työttömälle 8 euroa! Ja jumppia zumbasta vaikka mihin järkätään monta kertaa viikossa, kaikki olisi tuossa vieressä.

Kuten perinteisiin kuuluu, uuden vuoden kunniaksi tänäkin vuonna lupasin taas aloittaa salilla käynnin. Sain ihan teininkin mukaan juttuun, joten meitä oli kaksi toinen toistamme tsemppaamassa. Valitettavaa vain, että teinini on minun kopioni, kirjan sijasta vain kone ja kitara ovat ne seikat, jotka houkuttelevat enemmän kuin kuntosali. Arvata siis saattaa, miten meidän treenaamiselle kävi: tammikuussa kävimme ehkä n. viisi kertaa, helmikuuksi maksamani kortit menivät teinin osalta kokonaan hukkaan, minä taisin käydä kerran. Hiihtämässä kävin talvella pienen tytön patistamana myös ehkä viisi kertaa. (Pikkutyttö on muutenkin täysi vastakohta minulle ja teinille; hän olisi tosi hyvä personal trainer, jos en vain pistäisi niin julmetusti hanttiin.) Sitten vielä ent. työkaveri suorastaan pakotti lähtemään zumbaan. Siitäkin innostuin ja kävin ihan kaksi kertaa. Siis toivoton tapaus.

Nyt kuitenkin tänä keväänä kuulin ihmettä kummaa: kuntamme on perustanut tuohon jääkiekkokaukalon kohdalle tenniskentät! En suurinpiirtein voinut uskoa todeksi tuota, sillä tämä takahikiä on mielestäni jämähtänyt linjalle jalkapallo-pesäpallo-sähly. Mutta totta se on! Kolme upeaa ja hienoa tenniskenttää lepäilee tuossa 150 m:n päässä houkuttelevana ja ILMAISENA. Innostuin ihan hirveästi ja rakkaanikin siitä ilostuneena, että minäkin jostain liikunnasta kiinnostun, lähti eilen kanssani Jyväskylään sporttidivariin mailaostoksille. Sporttidivarin myyjiä nauratti, kun en ollut oikein selvillä edes siitä, mitkä ovat tennismailoja. Ja pallotkin olisin unohtanut siinä kiihkoissani ostaa, mutta onneksi kultsi muisti. Kaikkihan ovat olleet joskus vasta-alkajia, joten ei se haittaa, että mulle hieman naurettiin, kun välineet kuitenkin saatiin. Tosin aivan liian kalliit minun mielestäni, kun kuitenkin olivat käytettyjä, murrr.

Syy, mikä pisti minut niin täpinöihin tuon tenniksen kanssa oli se mielikuva, joka minulla oli tenniksenpeluusta: pallotellaan rennosti ja ei tarvitse lähes liikahtaa mihinkään.  Eilisiltana sitten kipaistiinkin heti koklaamaan. Voitte ehkä kuvitella, kuinka välillä raikui nauru ja välillä kuului huuto, kun Saretska huitoi mailansa kanssa. Pallot lähtivät mihin sattuu sekä minulta että kultsiltakin, joten sain säntäillä essuntassun päätä pahkaa niitä tavoittelemaan. Puolen tunnin ”peluun” jälkeen jalat olivat ihan sipissä tohjona ja paita litimärkä. Mutta hauskoo oli.

Nyt ne yksi lasten ja kaksi aikuisten mailaa roikkuvat urheilullisen näköisinä tuolla eteisessä. Tytöt tulevat tänään isänsä luota kotiin, joten ainakin pikkutytölle on iloinen yllätys tiedossa. Ja minäkin oikein odotan, että pääsen taas tenniskentälle! Jokohan löytyi Saretskan laji?  Onko minusta nyt tullut urheiluhullu?!!!

Nämä eivät jää tähän. Toivottavasti.