4.8.2012

Ekotekoja

Pitkästä aikaa. On ollut taas matalapaine niin kovasti päällä, että bloggailukin on ollut liian suuri urakka. Mutta kyllä tämä taas tästä. Sain haasteenkin Miumiulta, lämmin kiitos, nyt juuri ei vain ole jaksua vastata haasteeseen, kun sitä varten pitäisi jopa ajatella. Lupaan vastata pikapuoliin.

Asia, mikä pisti nyt ihan kirjoittamaan, on tämä ralli. Tunnen olevani maanpetturityhmäidioottiviherpiipertäjääliö, kun en ymmärrä iloita ja fanittaa tuota touhua. Mutta HUOM!!!!! Iloitsen kyllä Uuraisten pienyrittäjien puolesta, jotka moninkertaistivat myyntinsä eilen. Hienoa heille. Silti kokonaisuudessaan, kun pieneltä osin jouduin todistamaan tuota rallitouhua, niin en vain jaksa ymmärtää. Mitä järkeä??????
Meidän elämäämme tuo ralli vaikutti suoranaisesti siten, että Sulo-raukka joutui valjaisiin. Reitti katsomaan Palsankylän pikataivalta menee melkein talomme nurkalta, ja himputinmoinen liikenneruuhka oli siinä tiellä koko päivän (pientä liioittelua)! Ja helikopterit sätkyttelivät ilmatilassamme vähän väliä. Siinä olisi kissarukka säntäillyt varmaan kauhuissaan ja päätynyt vielä auton alle. No, onneksi meillä on ne kissanvaljaat ja Siiri tunnollisena lemmikin omistajana ulkoilutti Suloa hihnassa. Arvatkaa, v***tiko Suloa yhtään, kun on tottunut menemään vapaana? :D

Menimme sitten tyttöjen kanssa Uuraisten kirkonkylän keskustaan katsomaan sitä rallitouhua (meiltä on keskustaan n. 400 m). Se, mihin kiinnitin huomiota oli, että tapahtuma on ilmeisesti vain nuorten aikuisten touhua. Yhtään lapsiperhettä en nähnyt. Mutta nähdäkseni kaikki joivat hirveästi kaljaa. Tämän huomion innoittamana pikkutyttöni alkoikin kerätä kylänraitilta tyhjiä kaljatölkkejä. Ei muuten ollutkaan hukkareissu, tyttö tienasi noin tunnissa 17, 10 euroa! Samalla teki ekotekoja siivotessaan Uuraisten keskustan ojanpientareita ja torinlaitoja. Siis päätelmä: ralli on ryyppytapahtuma ja luonnon saastuttamista.
No mutta. Kun olen tällainen yltiörehellinen, niin pakko kai se on tunnustaa, että rallitouhussa oli jotain mukavaakin: Salen kassajonossa edellämme oli kaksi NIIN syötävännäköistä italialaista miestä, että huh-huh! Kivahan se on hienoja maisemia ihailla :)

Siiri, se ekotekojen tyttö, ei anna laittaa kuvaansa tänne, joten kuvailen sitten teiniä:
Äiskän tytön kanssa kun kylällä eilen
käppäilin, niin ne rallityypit huutelivat.
Minulle arvatenkin :)


2 kommenttia:

  1. Anonyymi4.8.12

    Aivan turhaa touhua koko ralli. Onneksi se on siirtynyt täältä meiltä päin pois, ennen oli täälläkin yksi pikataival. Muistan ne helikopterit ja autoruuhkat. Kyläyhdistykset saivat kyllä tuloja, mutta siinä ne hyvät puolet ovatkin.

    Nyt olen vähän (aika paljon...) kateellinen, meidän Siwassa oli vaan sama rupuporukka, eikä yhtään komeata italiaanoa;(

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä. Mutta ei sitä melkein uskalla ääneen sanoa täällä päin: ihan kuin se olisi jokin uskonto täällä Keski-Suomessa!

    Oli se Salen kassajono oikeasti hauska tapaus: kommentoimme ja vertailimme teinin kanssa niitten miesten ulkonäköä siinä heidän takanaan! Entäs jos he olisivatkin ymmärtäneet?! Mulle kävi Venäjällä asuessani monestikin niin, mutta en ikinä viitsinyt sanoa kenellekään mitään. No ne venäläisten kommentoinnit olivatkin kyllä poikkeuksetta negatiivisia.

    VastaaPoista