14.1.2014

Koira on aiheuttanut vakavia muutoksia

Onhan tämä työttömyys ja tarpeettomuus tietenkin ihan syvältä sieltä. Kuitenkin väitän, että tämän työttömyysjaksoni ansiosta olen saanut jopa useita vuosia lisää elinaikaa aikaisempaan verrattuna. En pelkän työttömyyden ansiosta kylläkään, vaan pääsyyllinen maata rojottaa tuossa ovenedusmatolla: oranssinvärinen suomenpystykorva nimeltään Tarmo.

Heräsin oikeastaan kunnolla huomaamaan tuon asian tänään, kun 15 asteen pakkasessa mennä hömpöttelimme metsäpolulla Tarmon kanssa. Meidän lenkkimme ovat sellaisia, että välillä, etenkin alkumatkasta, juoksemme täysillä (tai ei koira todellakaan juokse täysillä silloin, jos minä juoksen: jos olette nähneet pystykorvan menevän metsässä raketin lailla, voitte arvata, ettei siinä joku Saretska matkassa pysyisi). Sitten yhtäkkiä koiran täytyy pysähtyä kuin seinään tonkimaan ja tutkimaan ja haistelemaan jotain risukasaa tai mätästä. Siinä sitten meikä huohottaa ja odottelee ja sitten kohta taas hyökätään matkaan. Välillä saatamme hölkätä mukavasti suht’ pitkänkin pätkän rauhallisempaa vauhtia. Tällaista joka arkipäivä tunnista puoleentoista, pikkulenkkejä ei lasketa.

Pointtini on se, että vielä viime talvena ja aina niin kauan kuin muistan, olen VIHANNUT kylmyyttä. Olen INHONNUT sadetta. Olen KAMMOKSUNUT tuulta ja tuiskua. Nyt tänään tajusin, että 15 astetta pakkasta ei tunnu missään. On kivan raikas keli ja henki kulkee (mulla on astma). Ennen en lähtenyt näin ”kovalla” pakkasella ulos kuin pakon edessä, ja viimeistään takaisin sisätiloihin tullessa oli astmakohtaus päällä, jos oli jostain syystä unohtunut lääke ottaa ennen uloslähtöä. Nyt en tänäänkään muistanut sitä lääkettä ottaa, mutta kotiin tultua ei alkanut yhtään mikään pihistä eikä vinkua keuhkoissa! Minulla on kunto kohonnut!

Koko viime syksyäkin kun ajattelen, niin ei ne sateet eivätkä tuuloset lenkkeilyämme haitanneet. Aina oli mukava koiran perässä pykittää, no paitsi ei silloin ennen joulua, kun olin flunssassa ja kuumeessa. Silloin piti mennä sisulla. Mutta kaiken kaikkiaan muutos on valtava: ennen olin aivan täydellinen sohvaperuna, nyt on oikein tarve päästä ulos happea haukkaamaan ja liikkumaan! Kukaan, joka minut on tuntenut ennen Tarmon aikaa, ei varmaan voisi kuvitella tätä todeksi. Ja jos tehtäisiin jokin kunnonmittaus, niin ero entiseen olisi varmaan – öö, miljoona prosenttia.

Niin, kunto kun on parantunut, niin varmaan odotettavissa oleva elinikäkin on pidentynyt (ihan kuin muka haluaisin jotain pitkää ikää). Nyt tietenkin voi joku ihmetellä, että miten se työttömyys tähän sitten liittyy? No, kun aamu, iltapäivä- ja iltalenkit ovat hoitaneet nuo tyttöset ja mies. Kun olin vielä töissä, en juoksennellut Tarmon lenkityksissä kuin joskus vain muiden mukana. Minua ei ollut tuohon puuhaan vastuutettu ollenkaan. Niin kai se touhu olisi rutiinilla jatkunut, ellei olisi tullut tätä pakollista kotonaoloa päiväsaikaan, että joutaa koiraa kuljettelemaan J

Päivittäinen koiran kanssa liikkuminen ja seurustelu ovat tasanneet myös mielialojani, huomaan sen. Se kummasti virkistää mieltä, kun näkee, miten eläin riemuiten kirmailee ja hymy huulessa pistelee menemään tuolla pusikoissa. En ollenkaan ole päiväkausiksi enää vajonnut synkkään toivottomuuteen, kuten usein ennen kävi. Vannomatta paras, ettei niin tule käymään enää, mutta luulen ainakin, että tämä tasaisempi olotila on suurelta määrin tuon koiran aiheuttama. On aina joka päivä sellaisia hyvän olon piikkejä ja lämpimiä ailahduksia sydämessä. Tosin tietenkin Sulo saa sydämessäni aikaan ne kaikista lämpimimmät läikähdykset :D

Sellainen valmentaja mulla on täällä. Oikein fyysisen ja henkisen kunnon valmentaja samassa paketissa. Oranssissa karvaboksissa :D

Sunnuntaina oli vielä näin harmaa päivä,
tänään Tarmon turkki kimalsi kultaisena auringossa.

7 kommenttia:

  1. Anonyymi14.1.14

    Tuli ihan kyynel silmään kun luin kirjoitustasi. Hieno asia, että Tarmo teille tuli!
    *nieleskelee*
    On se tuollainen persoonallinen traineri aivan omaa luokkaansa. Keho ja mieli hoituu samalla ja hyvin hoituukin ja traineri pitää huolen, että et lintsaa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, nyt taitaa toimia taas tämä kone ja netti ja bloggeri!! Jee.
      Kyllä Tarmo tosiaan on muuttanut ihmistä, pistänyt niin sanotusti rotiin :D Lintsausta ei sallita, mutta onhan se palkintokin sitten hyvä, kun näkee tyytyväisen koiran ja itse on väsynyt ihan ruummiillisestikin eikä henkisesti, kuten aina yleensä.

      Poista
  2. Anonyymi14.1.14

    Puhut täyttä asiaa koiran tervehdyttävästä vaikutuksesta ja koiran (laiskana) omistajana uskon sinua. Nimittäin, tuo suluissa ole laiskuus toteutuisi täydellisessä mittakaavassaan ilman Lätkistä jonka kanssa on lähdettävä ulos oli keli sitten mikä tahansa. Jos koiraa ei olisi, en varmaankaan enkä varsinkaan työrajoitteisna poistuisi mihinkään täältä pirtistä.

    Myös tuo mielenterveyspuoli on tosiasia sillä koiran onnellisuus (pitkät pyörälenkit kun se saa kunnolla juosta yms.) heijastuu omaan itseeni ja muutenkin, harvemmin nuo koirat murjottavat joten ei siinä voi oikein hapanta naamaa koirallekaan näyttää.

    Tarmolle terveisiä ja sulle oikein mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin meikä olisi jo aivan mökkiytynyt ilman koiraa. Hyvä, kun meillä on nää henk.kohtaiset valmentajat!
      Täytyy varmaan tulevana kesänä meidänkin opetella tuo pyörälenkkeily. Tarmo on nimittäin niin kova juoksemaan ja tarvitsee niin paljon liikettä, että nauttisi varmaan pyörällä lenkkeilytyksestä etenkin kesällä, kun sitä ei saa pitää irti missään. Nyt se pääsee pari kertaa viikossa metsään juoksemaan vapaana sydämensä kyllyydestä.
      Kiitos ja hyvää (parempaa) loppuviikkoa sinulle! Mulla koko alkuviikon tökki tää kone, mutta nyt näyttäisi taas pelittävän, helpotuksen huokaus.

      Poista
  3. Pystis on Todella hieno koirarotu ja jos vaikka edes muistuttaakin sitä on edelleenkin hieno. Mun lemppis. Meillä oli ihmisen paras ystävä joskus ja sitä on ikävä vieläkin. Kissalleni näytän kyllä hapanta naamaa vähän niinkuin aviomiehelle kuulemma usein näytetään.. Tsemppiä Sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä!
      Meillä haaveiltiin koiran hankinnasta ainakin neljä vuotta ennen kuin saimme sen toteutumaan. Ainoastaan suomenpystykorvaa harkittiinkaan, koska mieheni on metsämies ja meidän naisväen mielestä pystäri on niin kaunis!!!! Kyllä se pitääkin kiitettävästi liikkeessä koko porukan.
      Minä puolestani en kissalle näytä koskaan hapanta naamaa, tunnuslauseeni on: "Sulo-poikakissa on elämäni valo!" :DDD
      Kiitos, kun kävit lukemassa ja kommentoimassa!

      Poista
  4. Toivottavasti Tarmosta on seuraa hyyyvin pitkään, oma koira on kultaakin kalliimpi lahja; pitää huolta niin henkisestä kuin fyysisestäkin terveydestä. T. Toinen koiranomistaja :)

    VastaaPoista