1.1.2014

Urimolla

Menivät pyhät ja vähän arkeakin, etten oikeastaan käynyt lukemassakaan täällä saati kirjoittanut mitään. Mutta elossa ollaan, jipii!!! Palaan nyt sitten tässä muistoissani taaksepäin ja kerron, mitä ihmettä ja kummaa on elämässäni ollut tekeillä (juonipaljastus: ei mitään!).

Joulupäivänä tulivat tytöt pakettienaukaisuun, vaikka periaatteessa olivatkin isällään.


Minulla on joulupäivän perinteenä (ihan itseni keksimä perinne) ollut ja on blinien paisto. Sen takia otin tuon blinihomman perinteeksi, koska lipeäkalasta ei kukaan muu välitä kuin minä. Blinit sen sijaan kelpaavat kaikille. Nyt oli ruokailemassa Venlan poikaystäväkin, joka söi blinejä ihan ensimmäistä kertaa elämässään! Kuvaili kameralla tuota paistoa ja ihmetteli voin määrää. Ja tykkäsi. Tämä minun bliniohjeeni on peräisin hamalta 80-luvulta, sieltä saakka, kun yleensä kiinnostuin Venäjästä ja venäläisestä kulttuurista. Tämän ohjeen sain ihka oikealta venäläisen ravintolan kokilta ja tällä ohjeella syntyvät takuulla parhaat ja alkuperäiset blinit.



Blinit
4,5 dl maitoa
1,5 rkl hiivaa
1,5 dl tattarijauhoa
¾ dl vehnäjauhoa

3 dl kiehuvaa maitoa
1,5 dl vehnäjauhoa
n. 1 tl suolaa
3 keltuaista
¾ dl  voisulaa
3 valkuaista kovaksi vatkattuna

Liuota hiiva haaleaan maitoon ja sekoita jauhot joukkoon. Jätä liinan alle kuplimaan 6–24 tunniksi. Kun alat paistaa, lisää taikinajuureen kiehuva maito, jauhot, suolaa maun mukaan, keltuaiset, voisula sekä kovaksi vatkatut valkuaiset varovasti sekoittaen. Paista blinipannulla runsaassa voissa (jos oikein viimeisen päälle haluat, niin kirkastetussa voissa) paksuja blinejä ja tarjoa tirisevän kuumina mädin, smetanan, sipulisilpun, voisulan, sienisalaatin, savukalan yms. kera.

Sitten pyrähdimme Savoon, kotiini. Jouluna emme sinne menneet sen takia, koska veljeni perheineen oli siellä ja kotini ei ole mikään tilalukaali. Alakerrassa on keittiö ja tupa ja yläkerrassa kaksi makuuhuonetta (”Seijan huone” ja ”Arin huone”).


Tarmon kanssa käytiin lenkillä lähimetsissä. Siirille oli yllättävää, kun kerroin meidän kävelevän omilla maillamme. Ei sitä lasta kovin paljon kiinnostanut, kun kerroin leikkipaikoistani siellä metsissä. Mutta kun johdatin meidät pusikkoon, missä kissani hauta on, Siiri  löysi haudan ensimmäisenä, en minä. Kissani Puppe hävisi eräällä kesälomareissulla, ja silloinen puolisoni ja äitini löysivät sitten hänestä pelkät jäännökset. Ilves oli raadellut minun kissani. Se on yksi elämäni suruista.

Pupen hauta metsässä
Puimakone 

Tämä oli minun lapsuudessani peltoa.
Tämä oli heinälato lapsuudessani.
Tässä lapsuuskoti, aitta ja navetta pellolta päin tultaessa.
Savusaunamme
Tarmo tykkäsi minun maisemistani :-)
Savusaunamme

8 kommenttia:

  1. Kiitos herkullisesta bliniohjeesta. En ole koskaan niitä tehnyt. Tuolla ohjeella aion kokeilla jossain vaiheessa.
    Tuo on hyvä kun missä on lapsuutesi lato, nyt lautakasa, niin ne vuodet menee:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blinit ovat lempiherkkuani, mutta ei niitä kovin monta kertaa vuodessa tule tehtyä. Saa aina pitkäksi aikaa kyllikseen siitä rasvan määrästä...
      Ovat maisemat tosiaan muuttuneet tuolla. Ennen, kun lehmät laidunsivat metsässäkin, siellä oli tosi hyviä leikkipaikkoja ja polkuja, joita oli helppo kulkea. Nyt puskaa ja risukkoa.

      Poista
  2. Enemmän työtä ja aikaa vaatii kyllä blinit verrattuna lättyihin, vaikka oon aatellu niiden olevan samantapaisia... en aattele enää :) Jos jättää suolan pois, niin käykö ne makeiden juttujen seurana lättyjen tapaan?

    Uh, venäläinen ruoka... kävin 80-luvulla Leningradissa ja nirsona ruokailijana meinasin nälkään kuolla. Tosin oli jo silloin varaa vähän paastotakin :) mutta sitä mätiä työnnettiin joka puolelta, liha oli sitkasta ja pahaa. Potut sentään sai pottuina.

    Muistuttaa mejän mummolan puskittuneita niittyjä... tosin nyt ne on varmaan jo kasvanu vitelikoksi, ettei paljon vesuritta kuljeta. Jossain heinäladossa (joka on varmaan kuvaamasilainen kasa) oli myös puimakone nimeltään Iso-Esa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei neuvostoaikaan tosiaankaan ollut siellä päin ruoassa kehumista, mutta nykyisin on ihan eri juttu. Meidän lapset syövät aina blinejä myös marjojen ja hillon kera, on ihan hyvää myös niin.

      Ankealta se näyttää, kun ei ole enää peltoja eikä laitumia, jotka muistan lapsuudestani

      Poista
  3. Otan myös blinien ohjeen talteen. Enpä ole minäkään vielä koskaan tehnyt niitä. Se asia on korjattava.

    Voi Pupen kohtaloa. :´(
    Lemmikkien menettäminen on se ainut huono puoli niiden omistamisessa. Jokaisen kohdalla aina yhtä surullista. Yhtä syvä tuska, kuin on rakkaus ja kiintyminenkin ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itkin tosi paljon ja kauan Pupen kohtaloa, se oli niin tosi raaka ja kurja. En voi olla ajattelematta, mikä kauhu ja pelko, kun peto on käynyt hänen kimppuunsa.

      Poista
  4. Upea paikka tuo sinun kotipaikkasi. Tuollaisissa maisemissa olisi hyvä elää, savusauna, ranta, navetta.
    Hyvää alkanutta vuotta sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samoin sinulle ja perheellesi!

      Urimo on hieno paikka. Äitini on 8-kymppinen ja asuu siellä yksin. Eikä lähde kirkolle asumaan ennen kuin on ihan pakko, tuskin koskaan.

      Poista