Urimolla

Menivät pyhät ja vähän arkeakin, etten oikeastaan käynyt lukemassakaan täällä saati kirjoittanut mitään. Mutta elossa ollaan, jipii!!! Palaan nyt sitten tässä muistoissani taaksepäin ja kerron, mitä ihmettä ja kummaa on elämässäni ollut tekeillä (juonipaljastus: ei mitään!).

Joulupäivänä tulivat tytöt pakettienaukaisuun, vaikka periaatteessa olivatkin isällään.

Minulla on joulupäivän perinteenä (ihan itseni keksimä perinne) ollut ja on blinien paisto. Sen takia otin tuon blinihomman perinteeksi, koska lipeäkalasta ei kukaan muu välitä kuin minä. Blinit sen sijaan kelpaavat kaikille. Nyt oli ruokailemassa Venlan poikaystäväkin, joka söi blinejä ihan ensimmäistä kertaa elämässään! Kuvaili kameralla tuota paistoa ja ihmetteli voin määrää. Ja tykkäsi. Tämä minun bliniohjeeni on peräisin hamalta 80-luvulta, sieltä saakka, kun yleensä kiinnostuin Venäjästä ja venäläisestä kulttuurista. Tämän ohjeen sain ihka oikealta venäläisen ravintolan kokilta ja tällä ohjeella syntyvät takuulla parhaat ja alkuperäiset blinit.

Blinit

4,5 dl maitoa

1,5 rkl hiivaa

1,5 dl tattarijauhoa

¾ dl vehnäjauhoa

3 dl kiehuvaa maitoa

1,5 dl vehnäjauhoa

n. 1 tl suolaa

3 keltuaista

¾ dl  voisulaa

3 valkuaista kovaksi vatkattuna

Liuota hiiva haaleaan maitoon ja sekoita jauhot joukkoon. Jätä liinan alle kuplimaan 6–24 tunniksi. Kun alat paistaa, lisää taikinajuureen kiehuva maito, jauhot, suolaa maun mukaan, keltuaiset, voisula sekä kovaksi vatkatut valkuaiset varovasti sekoittaen. Paista blinipannulla runsaassa voissa (jos oikein viimeisen päälle haluat, niin kirkastetussa voissa) paksuja blinejä ja tarjoa tirisevän kuumina mädin, smetanan, sipulisilpun, voisulan, sienisalaatin, savukalan yms. kera.

Sitten pyrähdimme Savoon, kotiini. Jouluna emme sinne menneet sen takia, koska veljeni perheineen oli siellä ja kotini ei ole mikään tilalukaali. Alakerrassa on keittiö ja tupa ja yläkerrassa kaksi makuuhuonetta (”Seijan huone” ja ”Arin huone”).

Tarmon kanssa käytiin lenkillä lähimetsissä. Siirille oli yllättävää, kun kerroin meidän kävelevän omilla maillamme. Ei sitä lasta kovin paljon kiinnostanut, kun kerroin leikkipaikoistani siellä metsissä. Mutta kun johdatin meidät pusikkoon, missä kissani hauta on, Siiri  löysi haudan ensimmäisenä, en minä. Kissani Puppe hävisi eräällä kesälomareissulla, ja silloinen puolisoni ja äitini löysivät sitten hänestä pelkät jäännökset. Ilves oli raadellut minun kissani. Se on yksi elämäni suruista.

Pupen hauta metsässä

Puimakone 

Tämä oli minun lapsuudessani peltoa.

Tämä oli heinälato lapsuudessani.

Tässä lapsuuskoti, aitta ja navetta pellolta päin tultaessa.

Savusaunamme

Tarmo tykkäsi minun maisemistani :-)

Savusaunamme