Tapahtumien pyörteissä

Hirveästi on kaikkia tapahtumia ollut elämässä, pää meinaa välillä haljeta. Yritän pysäyttää päänsisäisen ruljanssin ja keskittyä nykyhetkeen, mutta ei voi mitään, kun ajatukset tahtovat laukata ja kasautua sellaiseksi kaaokseksi, joka kuristaa sitten rintakehässä painavana ahdistuksena. Olen jotenkin sellaisessa tilassa kuin en oikein olisikaan tai kuin olisin joku sivullinen seuraaja omassa elämässäni.

Mieheni sai työpaikan Keiteleeltä. Täältä on sinne n. 130 km, joten kotoa käsin ei voi joka päivä duunissa käydä. Puoliso menee kortteeriin sinne vanhempiensa tyhjäksi jääneeseen taloon, jota meille kodiksi nyt suunnitellaan aivan toden teolla. Remonttisuunnitelmia mietimme pää savuten joka päivä (aamusta iltaan, hehe). Vielä emme ole laittaneet tätä taloa myyntiin, mutta tässä kesän mittaan sekin tapahtunee. Pikkutyttö ei ole innostunut muuttoajatuksesta, koska paikka on tosiaan melko korvessa ja koulumatkaa tulisi tosi pitkästi. Katsotaan siinäkin asiassa, mihin ratkaisuun päädymme, minä, lapsi ja lapsen isä lähinnä. Jos tytön isä pystyy takaamaan lapsen hyvän ja turvallisen asumisen täällä, minä voin hyväksyä etävanhemmuuden. Täällä on kuitenkin maailman paras koulu ja kaiken lisäksi aivan tuliteräkin, tyttö pääsisi tulevana syksynä ihka uusiin tiloihin opiskelemaan.

Kevätjuhlapäivä viime lauantaina oli sykähdyttävä. Muistui taas vaihteeksi mieleen, miksi elämä onkaan elämisen arvoista. Molemmat tytöt saivat stipendit ja hienot tokarit! Stipendinsaajien nimien kuuleminen aiheutti hetken sulateltuani  (siis että meni tajuntaan) sellaisen tunnemyrskyn, että oli vaikea pidätellä itkua. Kyyneleitä en pystynyt pidättelemään, mutta onneksi en alkanut ulista ihan hysteerisesti. Eräs opettaja oli laittanut Venlalle tokarin mukaan kauniin viestinkin. Luokanvalvojansa sanoi minulle, että minulla on erityisen etevä lapsi, josta tullaan aivan varmasti kuulemaan vielä. Voi sitä äidin ylpeyttä ja onnea! Tuli sellainen olo, että vaikka olenkin tällainen hullu, niin en kai kaikkea ole kuitenkaan tehnyt väärin. J

Iltapäivällä suuntasimme vielä Mäntsälään kummipojan lakkiaisiin. Oli ihana juhlia hänen saavutustaan ja nähdä sukuakin pitkästä aikaa. Poitsu lähtee nyt sitten ensin armeijaan ja sen jälkeen toivottavasti pääsee hakemiinsa opintoihin. Hän hakee nyt jo opiskelupaikkaa, joten se on sitten valmiina odottamassa, jos heti tärppää.

Värjäsimme ihan itse omalla porukalla mun tukan
ja paplarit vielä väänsin yöksi päähän,
vaikka tuskaa se oli! Sitten minusta tulikin
tooosi nätti juhlia varten :D

Neitokaisemme ja uusi ylioppilas, serkuksia kaikki.

Nyt siis uusia vaiheita tulossa elämään kaikille meidän perheessä. Isommalle tytölle täytyy alkaa katsella Tampereelta opiskelija-asuntoa. On opeteltava toistaiseksi elämään etäavioliitossa. On yritettävä hyväksyä mahdollinen etävanhemmaksi joutuminen. On pikkuhiljaa alettava myymään taloa. Mitähän muuta kaikkea... Niin, joudun ehkä luopumaan terapiakäynneistäni, sillä ilman autoa en terapiaan pääse. No, ehkä kaikki järjestyy. Ja varmasti ainakin jotenkin järjestyy, jos ei hyvin niin sitten huonosti (voi miten hienoja Saretskan viisauksia!).

Retki isoon cityyn

Eilen oli harvinaisen tapahtumarikas päivä elämässäni. Kävimme oikein isossa kaupungissa, Tampereella, koska isommalla tytöllä oli siellä pääsykokeet. Tytär hakee Hatanpään lukion musiikkilinjalle ykkösvaihtoehtona ja kakkosvaihtoehtona musiikkiteatterilinjalle. Molempiin oli näyttökoe eilen. Pääsykoekutsussa luki, että saat ottaa mukaan säestäjän, ja sillä tiimoin pikkutyttökin pääsi mukaan, sillä tytöillä on ohjelmistossaan mm. yksi todella hieno yhteissoittokappale. Kymmenen minuutin näyttöön tyttärellä oli siis valmistettu tuo yhteissoittokappale, oma soittokappale sekä laulubiisi, jonka itse säesti kitaralla. Raati oli suoralta kädeltä tuumannut, että syksyllä varmaan tavataan ja että voit jo ruveta katselemaan kämppää Tampereelta! Lupaavalta kuulostaa! Kuuntelin itsekin siinä pääsykoeluokan oven takana ja hienolta kuulosti. Siinä eräs koulun opiskelijakin istuskellessaan tuumasi minulle, että hyvin soittaa!  Teatteripuolen haun improvisaatioteatteritehtäväkin oli kuulemma mennyt hyvin, joten nyt on tosi hyvä tunne noiden tyttären jatko-opintojen suhteen.

Ennen pääsykoetta ehdimme olla piknikillä. Kaukaa pitää
aina lähteä hyvissä ajoin, jättää hätääntymisvara.

Siiri löytää aina eläinystäviä.

Olimme siellä Tampereen-retkellä koko perhe paitsi Sulo. Tarmokin pääsi taas tutustumaan uusiin maisemiin. Maalaishönttimme kävi oikein kahdessa koirapuistossa! Tarmo ei ennen eilistä ollut koskaan käynyt ensimmäisessäkään koirapuistossa. Eka puisto oli siellä (Venlan tulevan?) koulun takana jossain rannalla ja toinen Hämeenpuistossa (kai). Tulimme nimittäin ajoissa Tampereelle ja ehdimme pitää piknikkiä ennen pääsykoetta, ja sitten poislähtiessä tytöt halusivat käydä shoppailemassa, joten jouduimme vielä mieheni ja koiran kanssa pari tuntia keksimään tekemistä siksi aikaa. Huomasihan sen valitettavasti, että Tarmo ei ole hirveästi tottunut seukkailemaan muiden koirien kanssa ; nolotti, kun se räyhäsi siellä puistossa muille koirille, vaikka leikkikin samalla niiden kanssa. Kaikkien niiden muiden koirien omistajia Tarmo kyllä kävi liehittelemässä, rapsutteluthan aina kelpaavat!

Tähän kouluun tyttäreni hakee. Pääsykoereissulla
koko suku! Vain kalakukko puuttui ;)

Huomaa tosiaan, miten tylsää elämäni on, kun yksi Tampereen-retki oikein säväyttää.  Mutta se oli todella  kiva päivä ja jännittävä päivä!

Täällä vietimme aikaa sillä välin, kun tytöt olivat kaupungilla. Jokin
jumppajoukkue treenasi ja kaikki olivat kaukaa ihan Siirin näköisiä :D

Harmaata mieltä ja iloista juhlintaa

Huhuu! Olen elossa, vaikka blogia en ole päivittänyt enkä muiden blogeja lukenut pitkään aikaan. Elämässä on ollut viime aikoina niin kova homma nimenomaan tuossa pelkässä elossa pysymisessä, että koneella olen lähinnä vain hoitanut pakollisia asioita. Jouduin aloittamaan mielialalääkkeenkin terapeutin lievän painostuksen jälkeen. Syystä, että kaikki asiat tuntuivat vuorenkorkuisilta ongelmilta, joista ei kerta kaikkiaan pääse yli. Itketti vain jatkuvasti ja koko ajan. Nyt on hieman helpompi olla, mutta minun mielestäni tämä olotila on jotenkin kovin tasainen, epätavallisen tasainen minulle. Höh. Ainane marmatus piällä, mikkää ei oo hyvä.

Meillä näyttää nyt siltä, että täytyy ruveta tekemään päätöksiä asuinpaikan suhteen. Tässä talossa emme pysty asumaan enää kovin pitkään, jos emme jotenkin ihmeen kaupalla työllisty molemmat tai ainakin toinen. Täytyy kohta pistää tönö myyntiin. Ja minä rakastan tätä kotia! Mielessäni heittäydyn lattialle mahalleni ja itken ja huudan ja potkin. En tahdo tästä kodista pois! Vaan ei ole vaihtoehtoja, lottovoittokaan tuskin on realistinen tavoite.

Terassillamme on ihana syödä aamupalaa ja muutkin ateriat saati päiväkahvit.
Itkettää ajatus tästäkin luopumisesta.

Kävi sillä tavalla, että mieheni vanhempien koti jäi tyhjilleen, kun anoppi muutti palveluasuntoon kaupunkiin ja appi joutui sairaalaan, ilmeisestikin pidemmäksi aikaa. Koko suku haluaisi, että me ostaisimme mummun ja papan talon ja muuttaisimme sinne Viitasaarelle Kumpumäkeen. Sinne, missä se Heinä-Suvanto ja Tammi-Suvanto ovat. Sillä tavalla appivanhempieni ei tarvitsisi myydä taloaan vieraalle. Siinä lähellä asuvat myös melkein kaikki mieheni sisarukset, joten sosiaalinen verkostokin olisi valmiina. Täällähän minulla ei ole minkäänlaista sosiaalista elämää, vaikka olen asunut Uuraisilla melkein 16 vuotta. Nyt näyttää jopa siltäkin, että miehelleni olisi ehkä järjestymässä työpaikka siitä n. kymmenen kilometrin päästä Keiteleeltä. Jos työpaikka hänelle tärppää, alamme varmaan tuumasta toimeen muuton puuhaamisen suhteen. Muuten siinä ei niin miettimistä olisikaan, mutta kun tuo pienempi tyttö ei halua lähteä. Isommalle tyttärelle asia on kai se ja sama, koska hän on itsekin muuttamassa maailmalle opintojen takia. Huomenna hänellä muuten ovatkin pääsykokeet Tampereella, jännää.

Meillä oli jo eilen kevätjuhlapäivä, kun Venla sai musiikkikoulun päättötodistuksen, kiitettävin arvosanoin tietysti J. Äitinikin oli juhlaa katsomassa, ja illalla kotona söimme voileipäkakkua ja muuta pientä herkkua. Päättäjäislahjaksi tytär sai harmonikkarepun, joten pystyy sitten ensi talvenakin itse roudailemaan soitintaan, kun ei ole meitä kuskareita enää maisemissa. Venlukaisen asiat menevät nyt muutenkin hyvin, kun hän sai kesätyötä koko kesäkuuksi ja sitten vielä soitonopettaja pyysi Venlaa töihin musiikkileirille! On se hienoa, että joku sentään perheestä työllistyy ;D  

Venlan viimeiset kevätjuhlasoitot  Ala-Keiteleen
musiikkiopiston opiskelijana.

Tytär päättötodistus kätösessään ja ylpeä äiti.

Ihanaa, että olette kaikki immeiset tallessa täällä blogien maailmassa. Alan nyt katsella, mitä teille mahtaa kuulua pitkästä aikaa.

Tammistooria osa 2

Nyt menikin jo pari päivää tässä välissä, etten ehtinyt käydä koneella. Tuntuu, että Tammen-matkan kertomus on jo vanhanaikaista, höh. Mutta koska laitoin tuohon edelliseen päivitykseen "osa 1", niin on pakko tehdä osa 2 myös, eikö!

Kiitos muuten taas kommenteistanne, rakkaat immeiset! En ole nyt yksitellen vastannut vähän kiireenkin takia. Mutta kiitos tosiaan kaikille ja pistin korvan taakse tuon toiveen, että kertoisin jotain Ukrainassa ja Venäjällä olostani. Mutta, mutta... kun sekin tuntuu jo jotenkin "vanhanaikaiselta", mietin, että mikä siinä voisi ketään kiinnostaa. Olihan toki Murmanskissa joskus sellaisia sattumuksia, että voisi ollakin hauska kertoa niistä (nyt hytkyn täällä naurusta ja puistelen päätäni).

Tammelta on vielä pakko näyttää vähän kuvia. Varsinkin tämä kalansaaliimme, jonka saimme verkolla, oli hyvä. Tuo oli vain yllätys, että se Tarmo niin kauheasti pelkäsi veneessä oloa, eihän se viime kesänä ollut moksiskaan! Nyt on siis pakko käydä sen kanssa veneilemässä paljon kesän aikana, sillä mitäs siitä sitten tulisi, kun sorsanmetsästys alkaa elokuussa, jos se vain vapisisi ja itkisi koko ajan (äitin pikku raukka!).

Saimme verkosta lahnoja, ahvenia, säynävän, Sulolle hauen.
Vielä eilen söimme uunilahnaa.

Kyllä sitä muuten säästäisi ruokamenoissa kummasti, jos asuisi kalavesien ääressä. Nytkin söimme kalaa monta päivää. Mutta kun täältä lähtee 130 km:n päähän sitä kalastusta tekemään, niin ei se enää leiville lyö.

Tammen kammarin seinällä nököttää tällainen täytetty lintu, sukuni ja syntymämaakuntani nimikkolintu ;-) Ei edes mieheni tiedä, miten hirveän vanha se on, sillä kyseinen otushan on ollut rauhoitettu jo ties kuinka kauan.

Siellä Tammella on aina jotain projektia tehtävänä, eihän tuollainen(kaan) paikka muuten kunnossa pysy. Minun kuvioissaolon aikana on ainakin uusittu pitkospuut, saunan terassi, laitettu uusi kiuas, uusi huussi, korjattu tuvan katto... Polttopuita ja sen sellaista pitää tehdä jatkuvasti. Taas näyttää olevan yksi homma tulossa, kun tuvan rappuset meinaavat lahota.

Nämä pitää laittaa ennen kuin joku särkee itsensä.

Nyt tällä kertaa laiteltiin niitä puita liiteriin ja minä vähän siivosin, joten kämppä on taas seuraaville vieraille siisti ja mukava tulla. Täytyy tässä kesemmällä mennä matonpesuun ja sen sellaista.

Tammitarinaa osa 1

Hyvää pääsiäistä kaikille! Христос воскрес! Tuo venäjänkielinen lause on suomeksi "Kristus nousi kuolleista!" Vaikka en oikeastaan uskovainen ole, ortodoksinen usko tuntuu läheiseltä. Venäjällä ja Ukrainassa asuessani minulle oli tosi rauhoittavaa käydä siellä jumalanpalveluksissa. Oikeasti tuntui, että pääsi kosketukseen Taivaan Isän kanssa. No mutta, minunhan piti kertoa Tammen-matkastamme!

Emmehän yhtään innoissamme, emme?

Tässä on se polun alkukohta, josta lähdetään suuntaamaan Tammelle. Sitten pari kilometriä polkua ja pitkospuita ja perilllä ollaan!

Nämä siellä meuhasivat, kun perille päästiin.

Eka päivänä ei ihmeitä työhommia aloiteltu. Käytiin laskemassa verkko, ja Tarmoa pelotti ihan kauheasti olla veneessä. Kiivettiin saunan katolle bongaamaan.

Saunan katolta näkymä. Jokin ihme varjo tässä kuvassa
mukana, jokin tahra.

Lauantaipäivä menikin enimmiltään työntouhussa. Talkoolaiset olivat tehneet ison kasan polttopuita kevättalvella, nyt ne piti laittaa liiteriin,

Näyttää, että tässähän on iso urakka! No niin onkin,
mutta..

Syytämällähän ne  puut liiteriin menevät! Huh.

Siellä oli jokin hiirikin puupinon pohjilla.

Herkkuja mielen iloksi

Eilen taas lievästi vihasin itseäni, kun katsoin peilistä: karsea läski. Lihon aina, kun olen masennuskaudessa, ja kun se tällä kertaa kesti kuukausia, tulos ei näytä kovin ihanalta. Siksipä rupesinkin leipomaan taas vaihteeksi, eli paistelin pääsiäiseksi rahkapiirakkaa ja muuta pullaa. Kyllä se siitä iloksi taas muuttuu, kun saa nami-nami-piirakkaa, lurps!

Tänään sitten siivoillaan ja huomenna lähdemme sinne Tammi-Suvannolle (Tammi-Suvanto on kämpän nimi, puhutaan vain Tammesta). Lapsilla on iskäpääsiäinen, joten lähdemme retkelle kolmistaan, mieheni, minä ja Tarmo. Tytär lupasi käydä Suloa hoitamassa, en nyt halua sitä rahdata Tammelle mukana. Vaikka on sielläkin metsästyskämpällä Sulon hiekkalaatikko! Kai jotkut ukot ovat sitä joskus vähän ihmetelleet siellä, hehe.

Meilläpä kukkii jo omenapuu! Tosin sisällä maljakossa, mutta kuitenkin. Oli ihan hyvä idea ottaa leikkuun yhteydessä sisälle noita oksia.

Kevät saa...

Paras rahkapiirakka ever!

Niin, paras rahkapiirakka tulee minun mielestäni oikeaan pullapohjaan leivottuna. Pullataikinassa paljon voita ja kardemummaa. Täyte minulla on myös hyvin perinteinen, eli pellilliseen piirakkaa tulee  seuraavanlainen täyteseos:

500 g rahkaa (4,3 %)

2 kanamunaa

1 dl kermaa

n. 1 dl sokeria

1 sitruunan mehu

reilu 1 rkl vaniljasokeria

reilu 1 dl rusinoita

Olin viime pyhänä varannut virpojia varten monta pientä pussukkaa, joihin kuhunkin laitoin aina yhden isomman suklaamunan ja muutaman pienen. Kaikki pussukat eivät menneet, joten laitoin sitten nuo ylijääneet nätisti tarjolle itsellemme.

Munaisaa ja maistuvaa sekä aurinkoista pääsiäistä kaikille!

Niin, ja vielä laitan tähän sellaisen hyvän mielen kappaleen, joka tullut viime aikoina ihan lempibiisikseni. Tosi harvoin minulle tulee uusia suosikkilauluja, mutta tämä on niin kiva!

Ihanaa kasvispiirakkaa

Elämä voittaa. Olen vähän kasvatellut taimia ja laittanut erinäisiä siemeniä itämään. Oikein ilahduin tänä aamuna, kun huomasin olevani innostunut tuollaisesta: jos haluaa kasvattaa jotain uutta, niin sehän on tulevaisuuteen katsomisen merkki, eikö? Ruokapiirin tilauksenkin tein sitä silmälläpitäen, että mitä perunalajikkeita laitetaan pottumaahan. Olen iloinen itsestäni, pitkästä aikaan. "Rouva on tullut kuorestaan ulos", totesi puoliso.

Nyt laitan tähän sen maukkaan kasvispiiraan ohjeen, josta mainitsin aiemmin. Tästä pitävät muutkin kuin kasvissyöjät, voin luvata sen. Meillä tuo Venlukainen ei syö lihaa, joten yritän aina keksiä jotain hyviä kasvisruokia, jotka kelpaavat kaikille. Tämä ohje on alunperin Hellapoliisilta, olen vähän muunnellut sitä oman perheeni makuun.

Välimeren kasvispiirakka

Pohja:
125 g voita
2,5 dl jauhoja (kokojyvä- ja tavallisia vehnäjäuhoja)
ripaus suolaa
pari rkl vettä

Nypi jauhot, voi ja suola murumaiseksi seokseksi, lisää tilkka kylmää vettä ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Levitä piirasvuoan (Ø n. 28 cm,) pohjalle ja reunoille ja laita jääkaappiin siksi aikaa, kun pilkot täytteen ainekset.

Täyte:
salaattijuustokuutioita
kirsikkatomaatteja puolitettuna
aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna
oliiveja puolitettuna
juustoraastetta (mielellään voimakkaan makuista, esim. Emmental puna- tai mustaleima)
reilusti tuoretta basilikaa silputtuna
3 dl kermaa
3 munaa
ripaus suolaa
(ripaus mustapippuria myllystä)

Ripottele piiraspohjalle salaattijuustokuutioita, tomaatit, oliivit, basilika, juustoraaste ja pyöräytä pippurimyllystä vähän mustapippuria päälle. Sekoita kerma, munat ja suola keskenään ja kaada vuokaan. Paista 200°C n. ½ tuntia.
Meillä eivät kaikki oikein välitä oliiveista, joten jätin ne viime kerralla laittamatta, mutta minusta ne kyllä kuuluvat tähän piiraaseen makua antamaan.

Ennen  paistamista

Valmis piiras, nam.