Kiitos

Kiitos tuesta ja kommenteista edellisen kirjoitukseni tiimoilta! Olen ollut aika maissa, ja tämänkin pävittäminen on jäänyt. Nyt sitten jälleen pisteessä nolla, viimeinen virallinen töpäivä on tänään, mutta oikeasti olin viimeistä päivää töissä jo viime torstaina. Että tämmöstä taas. Kauhua ja pelkoa, että mitenkä tässä toimeen taas tullaan, kun ei tule rahhoo mistään.

Olemme alkaneet suunnitella muuttoa Viitasaarelle Kumpumäkeen. Miehellä on siellä tontti Suvantojoen varressa ja siellä pieni eräkämppä. Tämä talo käy meille aivan liian suureksi ja kalliiksi, lisäksi on vielä tuo miehen pitkä työmatka, joka vie rahojen lisäksi häneltä voimatkin. Jos saisi tämän talon myytyä ensi kesänä, voisimme miettiä pienen talon rakentamista sinne metsän keskelle. Tiedä, vaikka sieltä päin löytyisi paremmin duuniakin kuin täältä Jyvässeudulta. Miehen sukua asuu Kumpumäessä tosi paljon, joten siellä saattaisi jopa minullakin olla jotain sosiaalista elämää. Se olisi jotain ihan uutta. Ja Tarmollakin alkaisivat metsästysmaat heti rappusilta. Tarmon haukusta on muuten ammuttu tänä syksynä jo kaksi teereä! Nimenomaan siellä Kumpumäessä.

Tässä muutama syksyinen kuva:

Kahvitauko

 

Puolukassa

Pesty koira

Pesty koira

Lepäilevä koira 

Nollapisteessä

Tuli taas muistutus siitä, mikä on johtanut tähän jamaan, että terapiassa käydään ja yritetään kasata itsetuntoa jostain ihme sirpaleista. Ja että läheisin ihmiseni, isosisko, lähti oman käden kautta. Alkulähde noille molemmille on äiti. (Ja tämä on tietysti vain minun subjektiivinen näkökantani.)

Äiti oli meillä kylässä viikonloppuna. Oli kyllä huono hetki tullakin juuri torstaina, kun olen väsynein, väsynein. En jaksanut kaikkea mitätöintiä suodattaa. Meillä on huonosti hoidettu tontti, huonosti käyttäytyvä koira, laiskat lapset. Äiti, 80 vee, riensi koko ajan tekemässä jotain puutarhahommia, koska me emme ole niitä hoitaneet. Ihan hienosti tosin satoa tuolta kasvimaalta olemme korjanneet.

Kaksi tapausta äitini vierailusta ilmentävät eritoten hänen suhtautumistaan minuun (ja perheeseeni). Ensimmäinen: Minulla oli perjantaina kesälomapäivä ja sattuivat olemaan Uuraisten kunnan koulujenväliset yleisurheilukisat silloin. No, kenttä on tuossa parinsadan metrin päässä, joten ei muuta kuin katsomaan ja kannustamaan. Siiri sitten saavutti kultamitalin T 5 (tytöt 5.lk.) 300 m:llä. Olin aivan onnesta soikeana, sillä eihän meidän perheestä kukaan muu urheilua harrasta, tämä on aivan erikoista! Mitäpäs tuumasi mummi lapsenlapsensa menestyksestä? No oli ihan iloinen, MUTTA mitätöi senkin jollain tavalla sanomalla: ”Eihän siinä Siirin sarjassa tainnut kovin monta osallistujaa olla.” Voi PRKL!!! Normi mummi olisi riemuinnut, vaikka se lapsenlapsi olisi ollut ainoa osallistuja koko sarjassa!

Sitten aamukahvipöydässä äitini kehua retosteli perhepiiriimme kuuluvia henkilöitä, kuinka he osaavat sitä, tätä ja tuota ja heidän lapsensa ovat heiltä oppineet myös erinomaisiksi siinä, tässä ja tuossa. Satuin tekemään sellaisen pahan virheen, josta terapeuttikin on minua varoittanut, eli aloin kerjätä äidin hyväksyntää. Kysyin: ”Onko minussa jotain hyvää, josta lapset olisivat voineet ottaa esimerkkiä? Sano vaikka yksi hyvä asia minusta.” Ei löytänyt äiti yhtään hyvää asiaa minusta. Se oli aika nolo tilanne kaikille, sillä perheeni odotti kuulevansa jotain. Läksin siitä sitten muina naisina jatkamaan imurointia, salaa itkien, ja puoliso tuli kohta perässä halaamaan minua, ei sanonut mitään. Kohta sen jälkeen tuli lapsikin halaamaan minua eikä sanonut mitään.

Onhan se hölmöä lähes viisikymppisen akan itkeä, kun äiti ei rakasta. Mutta kun se on se viisivuotias pikkutyttö, joka sai samaa kohtelua aikoinaan, siellä akan sisällä. Sitä yritän lohduttaa ja parantaa, minä, aikuinen Saretska.

Kultamitalisti Siiri

 

 

Loppukesä tulilla

Vietimme loppukesän ihanan päivän, minä, puoliso, Siiri ja Tarmo, missäpä muualla kuin Tammi-Suvannolla (linkki johtaa Heinä-Suvannolle, jossa kämppämme sijaitsee: Tammi-Suvanto on talon nimi). Perjantai-iltana menimme sinne, mutta Siiri ja minä olimme niin väsyneitä viikon touhuista, ettemme jaksaneet edes saunassa käydä, vaan painuimme heti ruuan jälkeen pehkuihin. Arto sentään saunoi, iltalennolle ei kuitenkaan enää mennyt. Ei kai raaskinut jättää meitä kämpälle keskenämme. Lämmitimme sitten Siirin kanssa saunan aamulla, ja Arto lähti Tarmon kanssa sorsastamaan. Sorsat olivat tänään onnekseen jossain muualla, joten saalista ei metsämies saanut.




Päivä oli kaikkiaan aivan täydellinen lomapäivä. Aamulla tosiaan lämmitimme Siirin kanssa saunan heti aamupalan jälkeen ja sitten saunoimme hyvin ja kävimme neljä kertaa uimassa.

Ihanasti saunottu ja uitu

Siiri sitten koetti laiturilta kalaonneaan, mutta ei tärpännyt tällä kertaa.

 

Kävimme iltapäivällä porukalla vähän kauempana kokeilemassa uistinta (siis Siiri uisteli), mutta ei tullut saalista sieltäkään. Hauskaa oli silti, ja hauskinta minulla, kun kuuntelin väittelyä ”Minun iskä on parempi kalastaja kuin sinä” vastaan ”Olen saanut sen ja sen painoisia niitä ja niitä kaloja, lyöpä iskäsi vastaava lista pöytään”. Kuulemma vene hytkyi, kun meikä nauroi niin makeasti.

Kalastus on totista touhua.

Tarmolle oli koko päivä taas yhtä ihanuutta: sai olla vapaana, käydä iskän kanssa sorsassa (koko sorsista ei hän tosin välitä mitään), leikkiä Pyry-koiran kanssa (Arton veli ja siskonpoika koiransa kanssa pistäytyivät myös Tammella sorsareissullaan), syödä grillimakkaraa jne.....

Eräkoiran ansaittu lepohetki



Mieluummin tähystelen täältä varjosta.
 

Jännittävä ja kiinnostava tuo iso koira!

 

Ei vielä kesän viimeiset vedet tulilla, toivottavasti.

Tästä alkaa polku Tammelta pois. Tullaanhan taas pian
takaisin? Toki viimeistään metsälinnun aloitukseen.

 

 

Tuasiisa lomalla!

Otin tänään kesälomapäivän, kun lapsillakin alkaa koulu ja muutenkin, kun niin pitkiä ovat nuo viikot. Pidän lomapäiviä sitä mukaa kuin niitä kertyy. Mitäs noita säästelemään, nimittäin jatkoa määräaikaiseen pestiini ei tule. Virastoon otettiin tällainen palkkatukilainen kesälomien ajaksi, ja nyt ovat kaikki viimeisetkin jo palailemassa lomiltaan. Saretska joutaa hitsiin.

Niin, sen takia nuo työviikot tuntuvat aika raskailta loppuviikkoa kohti, koska mulla on herätys viideltä aamulla ja kotona olen viiden ja kuuden välillä iltapäivällä. Ei olisi mikään välttämätön pakko vielä viideltä nousta, sillä linja-autolle pitää lähteä puoli seiskalta, mutta nousen keittelemään puolisolle kahvia hänen käyttäessään Tarmoa aamukus… eiku -pissillä. Illasta sitten ottaa veronsa aikainen aamuherätys, ja etenkin loppuviikosta olen jo aivan kuitti. Tällainen neljäpäiväinen työviikko sopisikin mainiosti jaksamisen suhteen minulle.

Olen tykännyt aivan kauheasti olla tuolla työpaikassa ja työelämässä yleensäkin. Harmittaa ainoastaan minimaalinen palkka, sillä suoraan sanottuna en ole pärjännyt taloudellisesti yhtään paremmin kuin työmarkkinatuella. On ollut hankittava seutulippu, työvaatteita (olen asiakaspalvelussa) ja ylimääräisiäkin menoja tässä on ollut juhlien ym. muodossa (hih, koiran osto). Yhtään ei ole tullut löysiä talouteen, kauhistuttaa, jos en tästä työllisty tämän pestin jälkeen ja vieläpä parempipalkkaisiin hommiin. Alkaa olla jopa talosta luopumisen pakko lähellä. Se surettaa. Miehelläkin kun on pienipalkkainen työ ja sadan kilometrin työmatka omalla autolla. Kaikki tienestit menee bensaan.

Tuota tämän hetkistä työpaikkaani haluan kehua, että vielä on olemassa sellaisia työmaita, joissa on hyvä ilmapiiri. Minut on otettu porukkaan mukaan ja kaikki ovat tosi auliisti neuvoneet ja opastaneet töissä. Mokista ei ole tehty numeroa, vaan autettu eteenpäin. Ulkomaalaiset asiakkaat on ilomielin sysätty minun kontolleni, ja noissa tilanteissa saan ”päteä” ja tuntea itseni oikeinkin tarpeelliseksi :D On mielenkiintoista ollut tutustua oikeus- ja lakialaan. Kuulustelupöytäkirjat ovat muuten paljon jännempiä luettavia kuin mitkään dekkarit: totuus on tarua ihmeellisempää.

Nyt alan herätellä mukeloita (oikein pikkukoululaisia, 11 ja 15 vee!) valmistautumaan ihanaan ensimmäiseen kouluaamuun. Johan nuo joutavat opintielle, onhan sitä lomailtu kaksi ja puoli kuukautta, eräät.

Tällä kuvalla osallistuin työpaikan valokuvakisaan/-näyttelyyn, jonka aihe
on "Kesän paras hetki". Kuvan nimi: Sulo löytyi! Sulo on jo kuuluisuus
ja kestopuheenaihe työpaikkani kahvipöytäkeskusteluissa ;)

Pikaloman vika päivä

Olipa todellinen pikaloma: neljä päivää viime viikolla ja tällä viikolla tämä päivä. Huomenna sitten töihin taas. Pitikin ympätä kaikki kesäreissut muutamaan päivään, joten aikamoista haipakkaa mentiin. Ensin kävin yhden yönseudun reissulla Helsingissä Siirin kanssa, sitten muutama päivä kotona kipeitä kinttuja parantelemassa, eilen jo huristeltiin Pori Jazziin.

Meillä oli pikkutytön kanssa Helsingissä huisin kivaa. Asuimme keskustan hotellissa ja pyynnöstä saimme oikein kylpyammeellisen huoneen, jollaista Siiri toivoi. Ensimmäisenä päivänä kävimme Ateneumissa ja shoppailemassa, toisena päivänä Linnanmäellä ja taas shoppailemassa. Matkustimme junalla  kaksikerrosvaunun yläkerrassa, kuten tytskä toivoi. Mulla oli toisen päivän iltana kotiin lähtiessämme jalat jo niin poikki, että tuskin kykenin kävelemään. Jotenkin töpöttelin menemään nilkuttaen. Ei hauskanpidosta selviä ilman huviveroa näköjään.

Eilen teimme retken Poriin jatseille ja pääasiassa Vesa-Matti Loirin konserttiin. Siiri otti mukaan bestiksensäkin, aikuisen lipulla kun sai yksi alle 12-vuotias tulla festarialueelle. Meillä oli matkassa mukana kylmälaukullinen ja korillinen eväitä sekä tietenkin viltti retkialustaksi. Saimme hyvät paikat, sillä tulimme Kirjurinluodolle jo ajoissa iltapäivällä. Sitten söimme eväitä, kiertelimme aluetta, pötköttelimme nauttimassa auringonpaisteesta ja musiikista. Pidin kovasti malilaisesta Amadou & Mariam  -kokoonpanosta. Musiikki oli ihanan rytmikästä afrikkalaistyyppistä, ja taustatanssijoita oli kiva katsella.

Vihdoin illansuussa sitten odotus palkittiin Veskun ja orkesterinsa esiintymisellä. Menin puoli tuntia ennen keikan alkua jo varaamaan paikan lavan edestä, olinkin sitten samoin kuin Venla aina kertoo keikoilla käymisistään  ”eturivissä keskellä”. En nyt sen yksityiskohtaisemmin tässä selosta kuin että oli aivan huikeaa, liikuttavaa, koskettavaa...  Kannatti lähteä Uuraisilta varta vasten Veskun takia Poriin, näin sanoin eräälle freelance-toimittajallekin, joka siinä kuvaili Vesa-Mattia juttuansa varten.

Kotiin palasimme Porista jo ennen puoltayötä, ja nyt tänään olen sitten keitellyt miehen aamulla poimimista vatuista hilloa. Huomenna duuniin, angst. (Vaikka tietenkin pitäisi riemuita, kun nyt kerran on se duunipaikka, mihin mennä.)

Turistina Helsingin humussa

Maailmanpyörästä näkyy kauas.

Tahdoin Mariolleni kaveriksi Luigin, mutta en osannut ampua
tykillä tarpeeksi hyvin: hyllyyn jäivät nämä Linnanmäen kojuun.

Joku ihme friikki Loiri-fani keksiä mussuttamassa.

Hyvää musaa ja auringonpaistetta Kirjurinluodolla.



IIIKKK!! Pääsin näin läheltä katsomaan ja kuulemaan tätä :)

Hurrur, menoksi!

Tytär sai eilen mopokortin. Eihän se auta kuin antaa hänen mennä vain, vaikka sydänalassa huoli on kova. Kovin pieniä ja turvattomia ovat nuo skootteritytöt muun liikenteen seassa. Usein bussin ikkunasta katson kauhuissani, kun ohitetaan mopotyttöjä: eivät vain jäisi alle! Eilen illalla näin eka kerran, kun tyttö lähti päristelemään. Mopo on nimittäin ollut hänellä isänsä luona, isä kun sen on hommannutkin samoin kuin mopokortin. Minulla eivät rahkeet olisikaan riittäneet. Tuohan se elämään tietenkin vapautta, kun saa mennä niin, ettei aina tarvitse vanhemmilta kyytiä rukoilla. Täällä syrjäkylillä ajokortti on jopa välttämätön.

Tässä lähdetään! Boyfrendi kyydissä ja Tarmo ihmettelee.

Loma!

Niinpä niin, uskomatonta mutta totta, että minullakin on tässä pieni lomanen alkamassa! Olen koko loppuviikon ja vielä ensi maanantainkin vapaalla työmaalta. Ensiksi huomenna menemme Siirin kanssa yhden yönseudun retkelle ihan Helsinkiin, sitten toinen lomasuunnitelma on meno Pori Jazzeille sunnuntaina Veskua kuuntelemaan. Sinne lähdemme Arto, Siiri ja minä. Venlaa ei kuulemma kiinnosta katsoa, kun keski-ikäiset ryyppää. Me menemme kylläkin omalla autolla, että emme kuulu ainakaan siihen ryyppyporukkaan. Niin ja yhden pitää joka tapauksessa jäädä koiranhoitajaksi.

Semmosta kivvoo tiijossa :-) Tuossa kun pari pöytäkirjaa saan vielä työpöydältä pois, niin ajattelin lähteäkin jo ajoissa tänään. Jee!