5.6.2012

Juhlahumun jälkipoltteessa

Saretska on selvinnyt hengissä sukujuhlista. Jotenkuten. Tuli jatkoilla otettua ihan kunnon överit, varmaan koska jännitin niin kovin niitä bileitä tai siis sukulaisten tapaamista. Onneksi en kuitenkaan örveltänyt vielä varsinaisissa lakkiaisissa, vaan vasta siellä isoveljen tarjoamilla jatkoilla. Kyllä taas äiti kiitteli tytärtään, taisivat pojoni laskea hänen silmissään uusiin pohjalukemiin. Eivät ne minun pisteeni muutenkaan kovin korkealla ole, en ikimaailmassa pysty kilpailemaan kuolleen siskoni kanssa. Hän kun oli niin viisas ja täydellinen. On se kun pitää kuollutta kadehtia!

Itse lakkiaiset olivat ihanat, juhlakalu oli superkaunis ja sai hienot paperitkin (sukuunsa tullut, öhöm!). Hieman minua vaivasi, että juhlissa oli mukana myös ex husbandini, ja tulinkin jupisseeksi serkulleni, että mitä varten tuokin on tänne kutsuttu. Ja tietysti se eksä sattui kulman takana kuulemaan sen. Katsoi minua kuin halpaa makkaraa. Minä ja suuri suuni! Eihän se tokikaan ole minun asiani arvostella kenenkään juhlien vieraslistaa, ja kun se eksä oli osa sukuamme 20 vuotta, niin ei tuon nyt olisi pitänyt minua järkyttää, että se siellä pasteeraili. Että minä se siinä töppäsin. Eipä ole uutta.
Tulihan niitä kysymyksiä minun työllisyystilanteestani, kuten olin arvannutkin. Sanoin jotain ympäripyöreää, että kirjoittelen blogia ja joskus jotain lehtiin. Hahhah. No eihän se työtä tosiaankaan ole, kun ei siitä mitään makseta. En kuitenkaan ruvennut itkemään tai muuta vastaavaa, joten hyvinhän se meni. Sitä paitsi on niitä vaikeuksia muillakin, jos ei työttömyyttä niin sitten jotain muuta. Olen nyt vain tehnyt tästä omasta tilanteestani lähinnä elämää suuremman kysymyksen. Ja onhan se kyllä aika iso asia, jos tästä huushollista loppuu leipä pöydästä. Armon aikaa on tämä kuukausi.

Sen verran täytyy vielä kehaista tuota omaakin jälkikasvua, että molemmat tytöt saivat erinomaiset tokarit. Kielet ja taideaineet sujuvat ysin ja kympin tasoa, että öhöm taas siitäkin. Kai sitä on itsekin sitten jotain oikein tehnyt J

Hauskoo oli. :)

2 kommenttia:

  1. Anonyymi9.6.12

    Sukujuhlat-huh,huh. Oma sukuni ei pidä yhteyksiä, joten ainoita juhlia on miehen suvussa. Joka kerta tuntuu, että hävettää olla työtön, työkyvyttämyyseläkkeellä tai jotain muuta. Niin, liikaa painoa, koskaan ei asialliset vaatteet mahdu, eikä ole tosiaankaan rhaa ostaa uusia.

    Pakko sanoa, että inhoan sukujuhlia.

    Hyvää kesän alkua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaateongelman ratkaisin tunikalla (huutonetistä) ja legginseillä (Tallinnasta). Siihen nähden, että olin kauhuissani juhlista monta kuukautta etukäteen, ne menivät ok, sillä keskipisteenähän onneksi oli uusi yo. Ja minun on suht helppoa aina kääntää keskustelu lapsiini, jos jotain aletaan kysellä. Mutta kyllä ne koville otti, täytyy myöntää. Hyvää kesää sinullekin! Mulla menee nyt aika huonosti...

      Poista