1.1.2013

2013 tavoitteita

Hyvää tätä vuotta kaikille blogimaailman kavereille!

Nyt Saretskalla alkaa sitten se toiveikas ja päättäväinen suunnittelu, miten elämä muutetaan paremmaksi tänä vuonna. Turha mennä kuitenkaan lupaamaan mitään, koska niiden lupausten kanssa käy yleensä kälyisästi. Mutta jotain sentään pitää päättää, että saisi uutta intoa tähän projektiin nimeltä elämä (pienellä kirjaimella).
Kuntoilu. Se on päässyt hiipumaan tässä joulunvalmistelujen ja harjoittelustressin tiimellyksessä. Nyt uudella tarmolla kuntoa kohottamaan!  Turha luulla, että se tässä tapauksessa tarkoittaisi jotain himotreenaamista, olen ihan tyytyväinen, jos saisin esim. kolme eiku kaksi kertaa viikossa vääntäydyttyä tuohon näköetäisyydelle kuntosalille. Ja ulkoiltua edes hieman. Olin jo paljon virkeämpi, kun kultsin ja pikkutytön kanssa kävimme syksyllä säännöllisesti vähän liikkumassa. Sitä kun muistelen, päätös on helpompi toteuttaa. Kunhan saan taas nuo tukijoukot mukaan.

No, nyt ei sitten yhtäkkiä tulekaan muuta mieleen. Turha päättää olla vaipumatta masennuksen syövereihin, siihen kun eivät päätökset auta. Turha päättää hankkia työpaikka, tuo on jo nähty, että yrittänyttä todellakin laitetaan eikä väkisin pysty niihin työpaikkoihin änkeämään. Aina joka vuosi varmaan päätän ja lupaan olla parempi vaimo ja äiti, mutta onko tuo ennenkään onnistunut? Keskinkertainen mikä keskinkertainen, näillä mennään (tsemppiä kaikille).
Yhden päätöksen ja lupauksen olen velvollinen tekemään itselleni: en anna periksi. Niin, päätän nyt siis totisesti ja jämäkästi, että taistelu jatkukoon tämänkin vuoden. Päivällä leivästä ja yöllä lihasta, kuten rakas puolisoni asian syvällisesti ilmaisee.

Jos saisi toivoa jotain (no ei hitossa saa!), toivoisin, että voi kunpa vaikka voittaisin pienen summan rahaa jostain ja pääsisimme pitkästä aikaa käymään Pietarissa. Vaikka reppureissulla. Sydän niin kovin kaipaisi sinne, niisk.


7 kommenttia:

  1. No, mitenkäs me se matkakassa Pietariin saataisiin aikaiseksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saavuttaisi sen duunipaikan, niin ei keino eikä mikään. Nyt tuntuu lottovoittokin realistisemmalta.

      Poista
  2. Lykkyä pyttyyn. Tuommoiset tavoitteet vaikuttavat ainakin realistisilta. Yleensä käy niinkin, että tapahtuupa muutos sitten hyvään tai huonoon suuntaan, se on itseään ruokkiva kierre. Jospa sinun työttömyysongelmasi vaikka ratkeaisi ja siitä lähtisi muutos parempaan. Pidetään peukkuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeeltä se tuntuisi, jos tässä vielä työllistyisi. Yrittää täytyy koko ajan, jospa se vielä tärppäisi.

      Poista
  3. Anonyymi6.1.13

    Eletään jo Loppiaista, mitä Saretskalle kuuluu?

    Tässä on vähän alkuloisin(kin) mielin aloitettu uusi vuosi ja olen miettinyt, että jaksaako vielä odottaa kevättä. Mutta onneksi huomasin eilen, että päivä on pidentynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipä hei! Kiitos kysymästä, täällä sitkutellaan, vaikka ei kehumista olekaan missään suhteessa. Onneksi alkavat ne kirjottajaopinnot kohta, että on edes jotain, mitä odottaa.

      Poista
  4. Haastenainen täällä taas piipahti ja tunnustusnappikin olisi tarjolla Akka nupajaa-blogissa :)

    VastaaPoista