17.11.2013

Säälipiparia

En uskalla enää kirjoittaa kuin pinnallisia kirjoituksia. Jos sydäntäni tänne räävin ja kerron, miten kurja on olo ja huonosti menee, se on säälipojojen kalastusta ja siksi todella naurettavaa. Joten en alennu omien sisimpien tuntojeni kerrontaan vaan lähden sisustuslinjalle. Tässä hienot risuvaloni:


Näillä yritettiin peittää tuo
Tarmon syömä nurkka.
Meidän Tarmo on pienestä asti halunnut nukkua isänsä, ei kun siis isäntänsä, sängyn alla. Nyt kun siitä on tullut iso poika, ei se meinaa enää mahtua sängyn alle, vaikka kuinka haluaa. Joka ilta on kauhea vinkuna ja haukunta, kun poitsu yrittää tunkea itseänsä sängyn reunan alle, mutta ei millään ilveellä onnistu. Sitten mieheni täytyy työntää sitä ahterista, että se pääsee määränsä päähän. Aamulla se pitää vetää pannasta sängyn alta pois. Kauhean kurjalle alkoi minusta kuulostaa ja tuntua tuo jokailtainen tuska ja vaiva, joten piti keksiä siihen helpotus: laitettiin pönkät sängynjalkojen alle. No, mitäpä sitä ei koiran takia tekisi. Jos joku oikeasti olisi minulle vaikkapa vuosi sitten sanonut, että alan pönkittämään sänkyäni koiran takia, olisin varmaan nauranut kakkaiset naurut. Ihmeellisesti on kissaihmisestä kuoriutunut myös koiratyyppi.


Sängynjalka ja pönkkä
Siinä kun eilen siivoilin ja petikamppeetkin petauspatjaa myöten pihalle heitin, löytyi petarin alta unikaverini Mario. Voi itku, se oli sinne hylätty ja unohdettu! Miten olen voinut saada unenpäästä kiinni ilman Super Marion turvallista kädenpuristusta? Outoa. Mutta nyt se on taas ihmisten ilmoilla ja vieressäni pötköttää.
Mario pitää möröt loitolla!
 

 Niin, ja eilen sain nuo eläinlapsosemme oikein samaan kuvaan! Kohta he alkavat varmaan lähentyä toisiaan. Noin henkisesti.
Huomaa: Tarmo on syönyt kaikki
mattomme riekaleiksi. 
Illalla, kun en sitten lähtenytkään sinne Pertti Kurikan nimipäivien keikalle, vaikka meinasin, juotiin rakkaani kanssa oikein kunnon saunakahvit. Katoin pöytään äitini ja isäni häälahjakseen saamansa kermakon ja sokerikon. Eivät varmana ole mitään rahallisesti arvokasta, mutta tunnearvo on minulle suuri. Ja äiti halusi ne minulle tuon tunnearvon takia antaa jo eläessään, ettei tarvitse sitten hänen kuoltuaan veljien vaimojen kanssa tapella, höh.
 

8 kommenttia:

  1. Älä nyt heti ala jarrutteleen, ku mie justiin hyvän blogin löysin!

    On se koirasta ollu varmaan käsittämätöntä, miten sänky silleen madaltuu, ettei enää alle tahdo päästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Siis tuo sängyn madaltuminen. Nyt onkin taas huomattavasti helpompaa :)
      Yritän olla jarruttelematta, vaikka ovat nuo mietteet aina välillä (usein) sitä luokkaa, että parasta sensuroida. Kiitos, kun tulit lukijaksi! ♥

      Poista
  2. Samaa kuin Sanna. Loppuisihan samalla asenteella munkin blogi. Vaan ovela veto peittää kärsinyt kohta laittamalla kohdevalot.... heh.

    Minullakin vanhempi koira nukkuu kesäisin sängyn alla. Vissiin viileämpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Olen niin etevä noissa sisustusasioissa! ;D

      Poista
  3. Anonyymi18.11.13

    Älä missään nimessä ala jarruttamaan kirjoittamisessa. Tiedän kyllä miltä tuntuu, kun tulee varsinkin anonyymeiltä v-mäisiä kommentteja. Mutta niistä ei kannata välittää. Juuri sitähän he yrittävät, että kimpaantuisit tai pahastuisit. Hetken tuntuu pahalta, mutta sitten huomaa, että omassa blogissa saa kirjoittaa just miltä tuntuu - sitä vartenhan tämä on. Silloin pääsee moisista kommailijoista yli. Jaksa vaan!

    Tarmo on niiiin hauska koira. Sehän on aika lähellä Suloa jo. Sulo kyllä näyttää vähän siltä, että otetaas nyt vielä etäisyyttä edes puolimetriä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! Sitäpä sitä olen miettinyt tässä, että kai sitä omassa blogissa saa kirjoittaa mitä haluaa.

      Tarmo ON niiiiiin hauska ja rasittava koira! Saisi vähän vähemmän tuhota paikkoja, huoks. ;D

      Poista
  4. En ole koskaan ymmärtänyt turhaa ilkeilyä ja toisen ihmisen mielen pahoittamista. Jatka vaan entiseen malliin, sun blogia luen mielelläni.

    Elukat on niiiiin ihastuttavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi! :)

      Elukat ovat myös niiiiiiiiin rasittavia välillä! Mutta elämän ilohan ne ovat, oikeasti.

      Poista