25.10.2013

Uni

Tulee näköjään jo uniin nuo ahdistuneet olot ja pohdinnat siitä, että on tullut tehtyä elämässään liuta vääriä valintoja. Helekattiako niille enää mitään mahtaa, antaisin olla! Eihän tässä vielä haudassa olla, vaikka tuomittuna köyhäksi eläkeläiseksi jo olenkin. Mutta siis näin viime yönä sellaista unta, että hain yhteishaussa erinäisiin kouluihin. Ei jäänyt siitä unesta mieleen, mitä tiettyjä kouluja ne olivat, jotain taidepainotteisia lukioita tms. muistaakseni, en ole varma. Niihin oli kaikkiin olevinaan tosi vaikea päästä. Niin, ja olin siinä unessani siis aivan tämän ikäinen, mitä nyt olen, en mikään koulutyttö. Silti tapahtumapaikkana oli tuo läheinen Uuraisten koulukeskus, siis peruskoulu. No joo. Unessani olin saanut vastauskirjeen sieltä yhteishausta, ja se kirje kädessäni siis toilailin koulukeskuksen aurinkoisella pihamaalla. Muutamia tuttuja oli siellä myös, he tulivat kyselemään, että miten kävi. En halunnut näyttää vastauskirjettä kenellekään, sillä pelkäsin, etten ole päässyt yhteenkään hakemaani kouluun. Avasin siis kirjeen salassa muilta, vastaukset olivat kapoisilla paperilippusilla. Luin jännittyneenä ja jippii, minut oli hyväksytty kaikkiin kouluihin! Sitten aloin lukea lippusia tarkemmin: lapuissa luki ”autonkorjauslinja” ja ”rakennuslinja”, kolmatta en muista. Eli olin täyttänyt yhteishakupaperit vahingossa väärin! Olo oli unessa suuri häpeäntunne: en ollut osannut hoitaa tuotakaan hommaa oikein.

No mutta, nyt on kuitenkin oikea elämä tässä ja perjantai. Pikkutyttö tulee iskäviikolta kotiin, tulee taas väriä minunkin elämääni, kuten puoliso aamulla iloisena totesi. On myös tosi mukavaa, kun ison tytön poikaystävä tulee Kirkkonummelta käymään. En ihan vuosi sitten olisi vielä ehkä uskonut sanovani, että on ollut oikein ikävä häntä! Tytär olikin jo vähän suru puserossa, kun yksi (muka) ystävä lupasi eilen tulla yökylään (ei asu siis enää täällä Uuraisilla), mutta tekikin oharit ja meni toisen tytön luokse mitään ilmoittelematta. Me täällä odottelimme ruokien (tein siksi jälkiruokaakin!) kanssa ja tytär vartavasten siivosi kämppänsäkin. Eikö nykyihmisillä ole enää tunneälyä vai ovatko he järjestään narsisteja, sillä tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun noin kävi? Eikö tule mieleen, että siellä sovitussa kyläpaikassa ehkäpä on nähty jotain vaivaa ja muokattu päiväjärjestystä jopa? Vai onko kaikki tuollainen ihan se ja sama: "muutanpa suunnitelmia ja sopimuksia, kun tulee sellainen fiilis enkä viitsi ilmoittaa asianosaiselle, odotelkoon siellä..."? Äh, tulen taas vihaiseksi, kun ajattelen tuota, ja olin tosi vihainen lapsen puolesta eilen. Sanoin kyllä hänelle, ettei tuollainen mikään oikea ystävä olekaan, joutaa mennä. Enkä ainakaan sen tytön takia laita enää tikkua ristiin täällä, jos on tulossa käymään, oli tuo häneltä niin nolo temppu.


8 kommenttia:

  1. Tavallaan olen samassa tilanteessa kuin sinä. Mutta tuntuu etten kykene katumaan mitään tehtyä ja elettyä. Otan kaiken niin kuin ilman niitä en olisi minä. Liekö tämäkään hyvä asenne.

    Mutta tunne etten pääse missään eteen päin... että olen kuin se päästäinen joka oli tipahtanut lasteni pottaan ja oli kiertänyt pitkin potan seiniä pääsemättä pois.

    Kärsimätön pääsemään eteenpäin mutta missä se eteenpäin on? MIkä se on?

    Ai niin asenteeni on VRmäinen.... vähät välitän muista. Ainakin näennäisesti.... älä siis ole kade... tiedät mitä muuta siitä VRstä 'hyötyy'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kai minä varsinaisesti kadu, mutta vähän hölmönä itseäni kyllä pidän. Mutta ei silloin nuorena ollut eväitä muuhun.

      Eiköhän se "eteenpäinkin" selviä vain ajan kanssa, saattaahan se kärsimättömyys vaikka nopeuttaa asioiden ratkaisemista.

      Poista
  2. Anonyymi25.10.13

    Kyllä unet tosiaan jotenkin aina tulevat sieltä alitajunnasta ja löytävät elämästä sen jujun.
    Olipas tytöltä törkeä temppu! Ei mitään tapoja. Ruokaa ja kaikki valmiina eikä vaivaudu edes ilmoittamaan ettei tule. Moinen tyttö ei ansaitse sinun tyttäresi ystävyyttä. Minäkin olen vihainen sille ja sen kasvattaneille aikuisille, prkel!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näen usein koulu-unia stressaantuneena, jostain kai se kertoo.
      Noita samantyylisiä "ohareita" on sattunut molemmille lapsille. En voi käsittää, että eikö lapsille opeteta tapoja ja toisten huomioimista enää nykyisin. Onko vanhemmista ihan OK, jos oma lapsukainen on itsekäs p-a? No se kai on nykyajan meininki, mutta minä en suostu uskomaan, että sillä tyylillä tässä kovassa maailmassa pärjää, en!

      Poista
  3. Ehkä sun pitäisikin hakea johonkin kouluun tai kurssille, jos kotona olo ahdistaa. Etkä sä vielä varmaan liian vanha ole vaikka mihin, taidat kuitenkin olla paljon minua nuorempi. Köyhä elekeläinen minustakin on tulossa, mutta onpa tuohon köyhyyteen jo harjoitellut koko elämän, se on jo toinen luonto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinaisesti kotona olo ei ahdistakaan, onhan minulla (tai olisi!) vaikka miten paljon tekemistä, mutta ahdistaa, kun ei pysty hankkimaan toimeenuloa perheelle. Miehellä on niin pieni palkka, ettei se mitenkään riitä. Alkaa velkaa kasautua ihan liikaa. Opiskelen avoimessa yliopistossa kirjoittamista, mutta sekin on meinannut mennä vähän jäihin, kun on ajatuket jumissa vain raha-asioissa, huok.

      Poista
  4. Sama peli täälläkin. Köyhä eläkeläinen jo olen ja uneni opiskelusta on vailla todellisia mahdoillisuuksia, enhän pääsisi edes koulun portaita ylös.
    Sinä olet nuori, joten onko paikkakunnallasi sinulle mahdollisia opiskelupaikkoja tai kursseja. Sellainen voisi piristää. Toisaalta tiedän, että opiskelukin on varakkaiden puuhaa. Nykyisin kuulemma ammattikoulun varusteetkin maksavat useita satoja saati sitten sellaisten koulujen jotka eivät ole "ilmaisia". Mietin vuosia sitten Piippolan käsi-jataideteollista koulua ja siellä virike kurssia. Se olisi kestänyt viisi kuukautta, mutta se oli minulle liian kallis.
    Typerä temppu huonosti kasvatetulta tytöltä tuo tyttären kaverin tekemä. Meille ei kyllä olisi enää asiaa, ainakaan ennen kunnon puhuttelua.Mahtaako vanhempansa tietää?
    Yritä jaksaa ja tee lenkkejä Tarmon kanssa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla onkin (siis olisi, jos tekisin niitä!) tosi mielekästä opiskelua meneillään, kirjoittamisen perusopinnot avoimessa ylipistossa. Ne ovat kalliit opinnot, mutta sain ne mieheltä viime jouluna joululahjaksi, hän käytti veronpalautukset niihin. Niin hän aina minua ajattelee. Tiesi, että olin haaveillut kyseisistä opinnoista, mutta en ollut edes pääsykokeissa käynyt kertaakaan, kun en sitten olisi kuitenkaan pystynyt maksamaan maksuja, jos olisin sisään päässyt. Ja nyt nekin opinnot jumittavat, kun olen niin lukossa noitten raha-asioitten takia. Voi tyhmä minä!!!! Nyt kyllä otan itseäni reippaasti niskasta kiinni, niin typerältä tämä touhuni näyttää, kun sen tähän kirjoitin.

      Poista