Linnan juhlat

Linnan juhlien kakkuja, nam! Nuoret itse leipoivat nämä.

Jos joillekin ihmisille on tullut sellainen kuva, että haluan itseni korottaa ja itseäni korostaa tällä blogilla, on hän luultavasti ja varmastikin oikeassa. Elämäni on todellisuudessa niin pientä ja ilonaiheenikin niin mitättömiä, että ne pitää täällä heti julkaista, jos jokin sellainen eteen putkahtaa. Mutta mitään kadehdittavaa minulla ei tosiaan mielestäni ole – jotenkin luulen, ettei moni vaihtaisi elämäänsä kanssani:

Kun olin yhdeksän, isäni kuoli vaikeaan nivelreumaan. Äiti jäi köyhälle pientilalle neljän penskan kanssa ja ilmoitti minulle suorasanaisesti, ettei minua olisi olemassakaan, ellei isäni olisi kieltänyt häntä tekemästä aborttia. Hyvät eväät itsetunnolle. No, nykyisin hän sanoo tuttavilleen ja sukulaisillemme, jos joku kysyy, mitä Saretskalle kuuluu, että hän ei todellakaan tiedä, en kuulemma ole pitänyt häneen mitään yhteyttä kuukausiin. Tuo siksi, että hän häpeää minua työttömyyteni takia. Tuntuu tosi  ”mukavalle”, että hän itse minulle vielä kertoo tuosta.

Siskoni oli läpi lapsuuteni, nuoruuteni ja aikuisuuteni paras ystäväni ja ainoa henkilö, joka aidosti huolehti ja välitti minusta. Taisi huolehtia ja välittää liikaakin, koska teki itsemurhan. Minä olen nyt saman ikäinen, tai oikeastaan vuoden vanhempi, kuin hän kuollessaan. Joka päivä muistan hänet ja viime yönäkin taas näin unissani. Sekä edelleen syytän ja tulen loppuikäni syyttämään itseäni hänen kuolemastaan: olin aina se, joka naukui tukea ja huomiota, lienenkö koskaan kysynyt hänen vointiaan ja jaksamistaan L

Nykyinen elämäni on tätä taistelua: päivällä leivästä ja yöllä lihasta (hihii!). Siis vakavasti puhuen miettimistä siitä, riittääkö luotollisen pankkitilin luottoraja ruokakaupassa käymiseen vai pitääkö yrittää säveltää jotain. Ja että riittääkö työmarkkinatuki laskujen maksuun (eihän se tosiaankaan riitä). Ja tällä hetkellä pahin on se, että miten ihmeessä hankin lapsille joululahjat???  Sydänalassa painaa ja kaivaa jatkuvasti huoli toimeentulosta. Sen lisäksi suuri HÄPEÄ työttömyydestä. Köyhyyttä en niinkään osaa hävetä, en kauheasti arvosta maallista mammonaa muutenkaan. Silloin, kun olin vielä hyvissä hankkeissa, tuhlasin kaikista mieluiten rahani ostamalla rakkaille ihmisille kaikenlaista, mistä tiesin heidän pitävän.

Sitten minulla on vielä tämä oikein kadehdittava mielenterveysongelma. Masennus, häiriöherkkyys ja sosiaaliset pelot. Varmaan tosi moni haluaisi nämä minulta vaihdossa terveeseen mieleen. Pienestä työmarkkinatuestani leijonanosan lohkaisevat terapiakulut.





Joten kun eilisiltana täällä Uuraisilla oli Linnan juhlat: nuorisovaltuuston järjestämä tapahtuma, jonka pääorganisaattorina oli minun tyttäreni, niin totta kai julkaisen sen täällä kuvien kera! Iloitsin ja nautin joka hetkestä, kun olin siellä järkkärinä. Juhlat olivat täysi kymppi onnistumisessa: kakkua oli riittävästi ja se oli herkullista, esiintyjät mukaansatempaavia ja oikeasti tosi hyviä ja monipuolisesti valittu, artisteista ja meistä talkoolaisista pidettiin hyvä huoli: syötettiin ja juotettiin. Koko syksyn kestänyt suururakka huipentui onnistuneeseen iltaan, josta nauttivat täysillä etenkin nuoret mutta kyllä me vanhuksetkin.

Tervetuloa linnan juhliin!

 

Tytskä organisaattori, äiskä talkoolainen järkkäri

 

Upon Disposable, hyvää meininkiä Kirkkonummelta saakka!