4.3.2013

Kohtaamisia

Tämä sattui tosin jo muutama viikko sitten, mutta tuli nyt niin elävästi taas mieleeni, että pakko kertoa:

Oli taas kerran sellainen minulle kiusallinen kohtaaminen kaupan pihassa. Eli törmäsin tuttavaan, jota en ollut tavannut pitkään aikaan. Ei siinä ehtinyt enää mihinkään piiloutua eikä olisi ollut parkkipaikalla hyviä piilojakaan. Niin, sinne piiloon tekee siis mieli mennä aina tuttuja kohdatessa, koska he aina kysyvät, että mitä kuuluu. Ja sitten pitää kertoa, että työttömänä ollaan.  Ja voi häpeä-häpeä-nolous-haluaa-vajota-maan-uumeniin! No, tälläkin kertaa se kysymys tietysti tuli, ja minä punaisena kiemurrellen vastasin. Mutta tuttavapa ei ollutkaan millänsäkään, hän tokaisi reippaasti: ”Niin, pitäähän sitä jonkun työttömänäkin olla!” Siinä kyllä Saretskalla ensin silmät pyöristyivät ja sitten hän purskahti helakkaan ja vapautuneeseen nauruun! Siitä keskustelumme sitten vapautuikin ja aloimme puida itse kunkin työttömyyttä: oli hänkin sitä laatua saanut kokea ja oli nyt kouluttautumassa lähihoitajaksi.
Tämä työttömyys on aiheuttanut minulle sen, että suhtaudun lähes (ai lähes!) vainoharhaisesti muihin ihmisiin. Minulla on sellainen käsitys, että ainoa asia, joka minua luonnehtii, on työttömyys. Kaikki tutut ja sukulaiset minut mainitessaan puhuvat vain työttömyydestäni. Lasteni kaveritkin varmaan ajattelevat vain, että se on se työtön äiti. Mietin ihan vakavissani, että oma äitini ei sen takia pitänyt 80-vuotisjuhlia, koska olisi saanut hävetä työtöntä tytärtään: loputkin sukulaiset olisivat päässeet selville huonoudestani.

Tuollaiset kohtaamiset ihanien ihmisten kanssa, kuten tuo kaupan pihalla, palauttavat sopivasti jalat hetkeksi maan pinnalle. Tulee ihan ihmismäinen olo. Ihan niin kuin se työttömyys ei olisikaan maailman isoin ja merkittävin asia ja kaiken alleen peittävä mörkö.
No oho! Tässä välissä muuten sain puhelinsoiton syyttäjänvirastosta, että pääsen sinne töihin! Ei se ole täysin oman alan paikka ja puolen vuoden palkkatukihomma, mutta JEE!!!! Töitä!!!  Tilipäivä!!!!  J J J J J J

16 kommenttia:

  1. Onneksi olkooon!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Pääasia, että tässä nyt pääsee työnsyrjään kiinni, vaikka pätkä ei pitkä olekaan.

      Poista
  2. Anonyymi4.3.13

    Onnea kovasti! !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitoksjakkitoksjak! :) Moni ei pitäisi tuollaista pätkä-palkkatukihommaa kummoisenakaan saavutuksena, mutta minä olen tosi iloinen, helpottunut ja nyt jopa toiveikas tulevaisuuden suhteen. Ja muitakin töitä on helpompi hakea, kun on jo työssä, niin se vaan on.

      Poista
  3. Anonyymi4.3.13

    Loistavaa!!! Hurjasti onnea! Tuleeko sulle pitkät työmatkat? Niin ja kiva, että tykkäsit piposta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen tosi iloinen niin työstä kuin pipostakin: se tosiaan on hyvän onnen pipo! Työmatkaa tulee Jyväskylään 50 minsaa bussilla, alle 40 kilometriä.

      Poista
  4. Hauskaa, hieno homma!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! :) Nyt voisi ehkä alkaa suunnitella Sulollekin sitä koirakaveria. Olisi niin sopiva aika hankkia se kesällä, kun MUILLA perheenjäsenillä on kesälomaa :D

      Poista
  5. Jaa jaa... ei ne kanssa ihmiset niin paljon ajattele työttömyyttäsi, mutta omassa päässä se tuntuu siltä. Ja se työntää sitten sitä ajatusta esiin.

    Ehkä pitäisi opetella jotenkin luovimaan kuulumisissa... olisi eri kategorioita: sujuva aiheen vaihto.... puhumalla mitä muulle perheelle kuuluu...

    Se on niin työsidonnaista tämä elämä. Minä joudun nyt sanomaan olevani sairaana. Tai sairaslomalla... joudun. Vai pitääkö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma, että olet sairauslomalla! Ei sitä pakko ole kaikille kertoa, jos ei tahdo :) Toivon sinulle voimaannuttavaa vapaata aikaa ♥

      Yleensä muuten noita kuulumisia kyseltäessä käännänkin jutun muuhun perheeseen heti, jos mahdollista! :D

      Poista
    2. Siis ihan oikeasti... nyt ihmettelin tuota uuden postauksen mainintaa siitä työpaikan saamisesta.. että onkohan multa jäänyt jotain lukematta... keskittymiskyky on surkea ja olen siis tajunnut luetun vain alusta...

      Jälkikäteen onneksi olkoon ja unohda ne vihjailut että voit aikaasi viettää kuntosalilla jne...

      Poista
  6. Kyllä tää yhteiskunta on liian työkeskeinen, mäkin joskus kovastikin häpesin, kun olin työttömänä, kun tuntui et ihmiset ensimmäiseks kysyi "olet sä missä töissä"...mua ärsytti se suunnattomasti.
    Mutta onnea kun sait töitä! Minäkin sain kun rupesin tekemään sijaisuuksia päiväkodeilla,elikkä saan osaksi palkkaa ja osaksi työttömyyskorvausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin on työkeskeinen yhteiskunta, kyllä se on oikein korostunut tässä työttömyyden aikana.
      Onneksi olkoon sinullekin työnsaannista! Olemme nyt sentään alkuun taas päässeet, kivaa! :)

      Poista
  7. Onnittelut minultakin. Saat palkkaa ja ansiosidonnaistakin kertyy, hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos ♥ Ei siitä palkkatuetusta työstä hirveästi ansiosidonnaista kerry, kun varmaan minusta saa sen korkeimman korotetun tuen. Ja palkkakin on pieni. Mutta onhan tämä alku kuitenkin, olen siitä tosi iloinen. Kyllä sinullakin pian tärppää, ja paremmin kuin minulla, varmasti!

      Poista
  8. Anonyymi5.3.13

    Minä ainakin ajattelen niin, että kuka tahansa voi nykyään olla työtön tai saada potkut. Se ei katso ammattia, asemaa tai muutakaan sellaista asiaa kuin joskus "täystyöllisyyden" aikoina. Milloin sitten lienee syntynyt sana työtön, joka kuvaa ihmisen olevan vailla jotain, niinkuin työssä käyminen olisi normi, mihin ihmistä verrataan. Tuntuisi ihan hullulta arvostella ihmistä työntilanteen mukaan. "Samassa jonossa" ovat Nokian insinöörit kuin Metsonkin duunarit + ne kaikki pienemmistä yrityksistä lähtemään joutuneet.

    Jos joku katsoo nenän varttaan pitkin, on joko täysin tietämätön tämän päivän työelämästä tai sitten muuten vaan sivistymätön ihminen. Joku taasen ahdistuu työttömän tavatessaan, koska tajuaa itsekin voivansa joskus olla samassa tilanteessa. Pää pystyyn!

    VastaaPoista