Iloinen yllätys ja itku kurkussa

Kylläpäs tuntui mukavalta saada blogihaaste Millanilta! Ihmettelin ihan, että oikeinko tosiaan tuo Saretska tuossa minua tarkoittaa, mutta kyllä, totta se on J Tunnen täällä blogimaailmassa(kin) itseni usein niin ulkopuoliseksi, että ihmettelen suuresti, jos joku huomioi. Niin että kiitosta kovasti!  Vastaan heti, kun saan sen verran keskityttyä, että kystyn ja pykenen.

On taas ollut ja on niin äärettömän ahdistunut olo, ettei tosikaan. Tällä kertaa mielessä kummittelee sen 8-vuotiaan tytön kohtalo, jonka hänen isänsä pahoinpiteli kuoliaaksi. En pystynyt katsomaan niitä Ruotsin pikkuprinsessan ristiäisiäkään yhtään vaikka meinasin, kun alkoi itkettää valtoimenaan. Ei voi pieni pääni tajuta tätä maailman pahuutta. Ja minulla kun sattuu olemaan melko hyvä mielikuvitus, niin kaikki kauhukuvat nousevat väkevinä silmieni eteen, vaikken tosiaan niitä kutsu. Ja sitten kun en usko oikein tuonpuoleiseenkaan, niin tuntuu vielä pahemmalta, kun ei voi lohduttautua, että nyt sillä pikkuraukalla ei ole enää hätää eikä kukaan hakkaa ja saa olla onnellisena taivaassa. Voi apua.

Joskus oikeasti tuntuu, että tätä maailman pahuutta on sietämätöntä kestää. Mikä se sellainen jumalakin muka on, joka antaa kiduttaa ja tappaa lapsia ja eläimiä? Ei jummarra.