Emäntä tosiaan aina tuntuu valittavan siitä jostain
työttömyydestään. Minusta se taas on tosi hyvä juttu. Ennen, kun äiskä oli
töissä, jouduin aina koko päivän olemaan sisällä ja yksin kotona odottamaan,
että joko hän tai nuo pienemmät perheenjäsenet tulisivat kotiin minua palvelemaan,
päästämään ulos ja sisään ja silittelemään, jos sitä haluan. Nyt, kun äiskä on
aina kotona, saan palvelua 24/7, kuten oikealle kissalle kuuluukin. Menen ja
tulen, kuten lystään ja aina on ovenaukaisija paikalla. Eikö siinä ole
ihmiselle tärkein tehtävä, mitä kuvitella saattaa, kun saa minua hoitaa?
Palkkaakin minulta saa ja paljon parempaa kuin jokin raha (olen nähnyt, paperilippusia
ja metallinpalasia, ei niitä voi edes syödä!): minä saatan mennä syliin vähäksi
aikaa ja kehrään tai ihan tillustan, kun olen oikein tyytyväinen. Ja olenhan
minä niin kaunis katsellakin, että sen jo pelkästään luulisi olevan riittävän
ihana palkka, niin että sietäisi olla onnellinen eikä naama nurinpäin hinkua
jonnekin muualle töihin! Täytyy nyt kyllä tähän samaan hengenvetoon todeta,
että on emännän työpanoksessa hieman huomautettavaa: yöllä se ei millään nouse
päästämään minua pihalle, vaikka kuinka kaivautuisin sen peiton alle rapsimaan,
ravaisin sen päällä edestakaisin tai pudottelisin sen kännykän ja silmälasit
yöpöydältä. Isäntä on yövuorossa paljon ahkerampi ja nousee herkemmin ylös.
Muutenkin hyvä, kun se nousee aina viimeistään viideltä minua ulos päästämään. Siinä
mielessä on hieno homma, että kuitenkin isäntä siellä ihmisten mielestä tärkeissä
töissä käy.
Tämä kevät on mielestäni ihan parasta aikaa. On mukava
kyttäillä ruohikossa kaikenlaisia ötököitä ja pikkujyrsijöitä. Olen yrittänyt
lintujakin napata, mutta harmi, kun niillä on ne siivet, meinaavat järjestään
karata nenän edestä. Eilen sain naapurin pihasta päästäisen ja kannoin sen
isännän eteen, että näkisi miten taitava olen ja ymmärtäisi taas kehua. Eihän
se tajunnut yhtään mitään: nappasi minut kainaloon ja kantoi sisälle! Se
himputin päästäinen piipersi takaisin naapurin pihaan pensasaidan läpi. No, en
minä sitä olisi syönyt muutenkaan, mutta olisi ollut mukava leikkiä sen kanssa.
Yleensä äiskä kyllä kauheasti kehuu minua, kun tuon sille myyräpaisteja. Näin
sitä meikäkissakin osallistuu perheen elatukseen, vaikka eihän se toki
velvollisuuksiini kuuluisi.
Minä jatkan nyt päiväunia ja sööttinä olemista. Rankkaahan
tämä elämäni tietenkin on, kun joutuu perheen mielenterveyshoitajanakin
toimimaan, mutta menköön, kun hyvin kerta puolestaan minua hoitavat. Ja isäntä kehtaakin vielä sanoa: ”On eräillä helppoa!” Höh.
Minä, komea Sulo-poikakissa, omenapuun alla. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti